Karin – jouluaatto 1941:
Karin katsoo pihapiiriä hiukan uusin silmin. Joulukuun aamun pimeys kaikkialla. Hän on saanut lopulta kuljetuksen järjestymään. Omat tavaransa tänne. Pianokin saatiin sopimaan vanhan tuvan puolelle.
Oli niin kuin väärässä paikassa olisi. Mustat hirsiseinät, ihan erilaista kuin pappilan sali. Joulukoristeet sentään löytyivät, ne pappilan entiset. Hän katselee sitä laatikon sisältöä. Joulukello, niitä on vielä monta jäljellä. Joulu, äiti, isä, lapsuuden perhe. Iso kuusi pappilan salissa. Ovet saliin aukaistiin, kun kuusi oli koristeltu ja kynttilät sytytetty. Niin heillä oli ollut tapana.
Niin paljon muistoja pienessä pahvilaatikossa. Ruokapöytä oli katettu saliin. Pappa luki jouluevankeliumin. Mamma säesti pianolla joululauluja laulettaessa. Jouluaamuna aikaisin hevonen valjastettiin kirkkoreen eteen. Pappa piti joulusaarnan kirkossa. Se kaikki, se lapsuuden aika. Kaikki rakkaat silloin.
Hän penkoi vielä laatikkoa. Siellä se oli, ihan pohjalla, latvatähti. Hän tyhjensi laatikon pöydälle. Tänä jouluna ne saisivat uuden elämän. Hänen ensimmäinen joulunsa täällä, hänen uusi elämänsä.
Jouluaatto 1941:
Jouluaaton iltapäivän hämäryys. Lunta leijailee hiljalleen kuuraiseen maahan. Tilta ottaa luudan oven piälest. Väinö oli tuanu mettäst hakkon oksii. Ensmätteks lumet pois luuran kans tost ove erest. Tilta asettelee havut kauniisteen siihe oven etteen. On niin mukava tulla tuppaan kun saa jalat puhristaa juur uusiin hakkoihin. Väinö oli hakenu mettäst kuusen. Karin ol sen tahtonu. Mikäs heitin ny ol olles.
Kuusi nii mahrottoma kaunis. Karin ol sen koristanu. Hän ol tuanu fölisäs nee pappilan joulukoristeet. Ei heitil ollu enne noi kaunist kuusta ollukka. Karin ol kovi valmistanu jouluu muutenki. Hän ol leiponu vehnäpullaa ja hiivakakkuu. Piparkakui hän ol tehny kans. Peruna ja lanttulaatikot oliva viäl uunis. Oli saatu lantut kasvamaa ja niit ol viäl perunakuapas.
Auliksest heitil on vaa niin kova suru. Hän ol jääny vihollise pual. Ei saatu hänt eres siunattuun maahan. Sen pualest kumminki heitil on hyvä miäli kun see testamentti assia on ny reeras.
Seffa vaa välist valittaa huanoo oloo. Karin sanos toimittavas Seffan lääkärin tykö. Mut ny on kumminki joulu.
Emma viäl navetas ja Väinö ol aamupäiväl ajanu karjaruakaa makasiinist. Kun hee saava noo askareet tehryks nii mennää kaik tuppaan ja voiraa hiljentyy joulu viattoo. Toi sota vaan. Miähet siäl rintamal. On see nii kovi surkkiaa. On tää mailma nii erinomaseks menny.
Sofi