Somerolla Ivan kertoi tavanneensa naisen, joka oli ollut ystävällinen ja tuonut hänelle ylimääräistä ruokaa. He olivat rakastuneet ja nainen oli alkanut odottaa yhteistä lasta. Rauha kuitenkin erotti rakastavaiset ja lokakuussa 1944 Ivan passitettiin muiden neuvostosotavankien lailla takaisin Neuvostoliittoon. Hän ei kuullut lapsestaan ja rakastetustaan enää sen jälkeen, mutta muisti heidät.
Myöhemmin Ivan avioitui ja kertoi perheelleen lapsestaan Suomessa. Sukulaiset haluaisivat nyt saada yhteyden Ivanin lapseen, joka on nyt noin 75-76-vuotias. Sukulaiset ovat nähneet paljon vaivaa selvitellessään isoisän sotapolkua ja ovat saaneet apua myös Suomen Kansallisarkistosta. Se työvoimasopimus, josta näkyisi, millä maatilalla Ivan työskenteli kesällä 1944 on kuitenkin kadonnut sotavankileirin papereista. Ivanin sukulaiset pyytävät nyt apuasi. Oletko sinä tämä lapsi tai tiedätkö jotakin, joka voisi auttaa löytämään Ivanin lapsen?
Jos osaat auttaa, ota yhteyttä minuun: ira.vihrealehto@gmail.com
Ira Vihreälehto
Kirjoittaja on tamperelainen historioitsija, joka on viimeiset viisi vuotta selvittänyt oman sotavanki-isoisänsä henkilöllisyyttä. Hän on kirjoittanut etsinnöistään kaksi kirjaa ja perustanut sivuston neuvostosotavankien omaisille Facebookiin. Vapaa-ajalla hän auttaa sotavankien lapsia ja lapsenlapsia Suomessa ja Venäjällä etsimään omaisiaan.