Someron Pellavakeskus on turistien ja paikallisten tuntema maamerkki keskustassa. Tammikuussa tulee 20 vuotta toimintaa täyteen.
Jatko ei kuitenkaan ole varmaa. Irma Mäkinen on kertoillut lopettamisestaan parisen vuotta. Yli seitsemänkymppinen ansaitsee päästä eläkkeelle hyvän päivätyön jälkeen.
Viime viikkoina Pellavakeskusta ylläpitävä Osuuskunta Härkätien Tuottajat on neuvotellut yhden mahdollisen jatkajan kanssa, mutta varmuutta asiasta ei vielä ole.
Irma Mäkinen muistuttaa, että vielä on mahdollisuus muillekin kiinnostuneille.
– Tavoitteena on löytää osuuskunnan tilalle yrittäjä tai muu toimija, esimerkiksi yhdistys. Pitkään on puhuttu Someron Matkailuyhdistyksenkin perustamisesta, ja mietitty sitä kautta toiminnan jatkamista.
Jatkuminen on isojen ihmisryhmien toiveissa. Mukana on kaupunki, tuotteiden tekijät, toimittajat ja kädentaitajat, matkanjärjestäjät, asiakkaat ja kesäasukkaat. Mäkinen korostaa varsinkin kesäasukkaiden arvostavan paikkaa. He ovat muutoinkin Someron voimavara.
– Niin moni, kuten matkanjärjestäjät ovat järkyttyneitä, jos tämä loppuisi. Täältä puuttuisi sen jälkeen myös turistiryhmien elämyksellinen kahvi- ja ostospaikka. Tavalliset tienvarsipaikat ovat persoonattomia, ne ovat joka paikassa samanlaisia. Niistä tämä paikka poikkeaa erilaisuudellaan.
Pellavakeskuksessa on kahvitettu ryhmiä ja se on myös suosittu kokouspaikka. Viihtyisään kokoontumis- ja galleriatilaan mahtuu kerralla 30, jopa 50 henkeä. Vaihtuvat taidenäyttelyt tuovat säännöllisesti uutta nähtävää.
– Vaikka olen lopettamassa, olen valmis tarvittaessa olemaan jatkajan tukena vähän aikaa ensi vuonna. Nyt olisi helppo aloittaa, kun talo on vielä tavaraa täynnä ja markkinointia tehty tunnettavuuden eteen.
Jatkajalta edellytetään sitoutumista ja tavoitteellista yhteistyötä muiden somerolaisten toimijoiden kanssa. Tilat ovat vuokralla kaupungilta, joka on suhtautunut myötämielisesti puitteiden parantamiseen. Tärkeintä sillekin olisi, että toiminta jatkuu.
Asiakkaana liikkeessä ollut Leena Laurén näkee keskuksen toimineen aina erittäin hyvillä lähtökohdilla.
– Kun on näin paljon hienoa lahjatavaraa, tulee mieleen, että voisi itsekin olla vähän uskollisempi asiakas. On ollut niin kova luottamus sille, että meillä aina tällainen on. Valikoima on monipuolinen, sen pohjalla on luova ajattelu, Laurén kehuu.
Muutkin toimijat ovat havahtuneet sille, kuinka tärkeää on säilyttää paikallisia tuotteita tarjoava Pellavakeskus. Se on näyteikkuna somerolaisille ja myös lähiseutujen tuotteille. Pellavalakritsi on myydyin tuote, sillä paikka on myös Elixin tehtaanmyymälä ja paikallinen turisti-info. Valikoimassa on tuotteita yli sadalta kädentaitajalta.
– Viimeiset hetket ovat käsillä, kun vielä voi vaikuttaa asioiden kulkuun! On aina menetys, jos joku lopettaa. Moni sanoo, ettei tällaista ole missään muualla, tätä on verrattu kauppahalliin, Irma Mäkinen muistuttaa.