Pidättäytykää ilotulitteiden paukuttelusta

0

Lohjan kaupunki on päättänyt olla hankkimatta ilotulitteita tulevan uudenvuoden vastaanottojuhlintaan. Päätös koskee myös kahta seuraavaa vuotta.
Ilotulitetehtaitakin losahtelee taivaan tuuliin tuon tuostakin ihmisuhreineen. Usein enemmän tai vähemmän täysin kontrolloimattomia, laittomia tehtaita, jopa koululaisten toimiessa lapsityövoimana.
Eduskunnassa on rekisteröitynä kansalaisaloite ilotulitteiden rajoittamiseksi yksityishenkilöiden päättömältä räiskinnältä, jota vakaasti tuen.
Ilotulitteille tulisi mielestäni asettaa tuntuva haittavero perusteluna luontoon jäävät ja sitä saastuttavat raskasmetallit, kuten gadmium sekä kupari. Huomioida kannattaa myös vuotuiset terveydenhoitokulut käsi- ja silmävammojen hoidoissa, unohtamatta eläinten stressaantumista.
Rahamäärällä, joka ammutaan ilotulitteina taivaan tuuliin muutaman tunnin aikana uudenvuoden aattoyönä, hoidettaisiin kaikki vanhuksemme laadukkaasti kokonaisen vuoden ajan.
Mielestäni jotain on pahasti pielessä, mikäli valtiovalta ei jollain tavoin piakkoin reagoi täysin järjenvastaiseen rakettien ja pommien paukutteluun, kun on kerran kieltänyt nuuskan myynninkin sekä asettanut haittaverot viinalle ja tupakalle, unohtamatta sokerisia elintarvikkeita.

Raimo Rönkkö