Seitsemäs kirja uunista ulos

0

Siirtymä tuotteliaasta taiteilijasta kirjoittajaksi ja elämän kokoajaksi

– Tällaista elämäntarinaa en ole ennen itsestäni tehnyt, vaikka kaikki aiemmat kirjat ovat liittyneetkin omiin elämänpiireihin.

Näillä mietteillä pohtii 91-vuotias Lyyli Honkio viimeisintä kirjallista tuotostaan. Se on omakustanteinen, kuten aiemmatkin. Honkio on painattanut kirjoja ystävilleen ja sukulaisilleen, jotta hän voi antaa niitä lahjoiksi.

Kirjan ulkoasu on Seppo Mäkisen käsialaa. Tarinoista suurin osa on kirjoitettu kirjakielellä, mutta osa on vanhalla Someron murteella. Sitä, jota niin kovin harva somerolainen enää tyylipuhtaasti juttelee ja käyttää.

Vaikka kirjan nimenä on Kokoelmat, se ei ole sitä sisällöllisesti. Uutukaisen sisältämistä asioista Honkio ei ole ennen kirjoittanut, mutta valtaosin ne toki kertovat vanhoista ajoista, Lyyli Honkion tapauksessa jo hyvinkin vanhoista. Esillä on kirjoittajan elämänvaiheet, täkäläistä paikallishistoriaa, kirjoittajan harrastukset, mielipiteitä ja tietoa myös hänen keräilykohteistaan.

– Tarinat ovat nuoruudesta, työelämästä sekä taiteesta. Mukana on yleiseen käsittelyyn verrattuna välillä aika eriäviä mielipiteitä, mutta kun ne rehellisesti esille laittaa, niin eikös ne silloin pidä hyväksyä. Ainakin kuuluisi, Honkio toteaa, äänessään hieman varovaisuutta.

Mutta, Lyyli Honkion sanoin, ”kaikenlaista merkillistä löytyy kirjasta”.

– Mukana on aika arvostelevia juttuja kaikennäköisistä huijareista, joita maailmassa liikkuu varsinkin nykyaikana. Yritettiinhän minultakin huijata rahat, ja ne roistot tekeytyivät puhelimessa vielä vääryydellä poliiseiksi. Mutta on Somero-lehti siitä jo kirjoittanut. Toisaalta maailmassa monien kohdalle kaikenlaisia vanhoja ”ystäviä”, jotka sitten joskus jäävät kiinni: Isoimmat roistot tuomitaankin.

”Syntymävuosi oli 1928 ja itselleni on kerrottu äidin olleen Harjun kartanon karjanhoitajana ennen syntymääni. Vauvana äitini tyrkkäsi minut omalle äidilleen Irene Roosille, ja tämä joutui tavallaan kantamaan kahta vauvaa yhtä aikaa. Irene Roosilla oli silloin vatsan sisällä poikavauva, joka syntyi kuukautta myöhemmin, kun minä olin syntynyt, Aimo”, kirjoittaa Lyyli Honkio.

Lapsuutensa joululahjoista Honkio kirjoittaa muistavansa vain sukset, jotka Helmi Lahonen lahjoitti hänelle ja veljelleen.

”Sen olen sisälläni joutunut toteamaan, etten kuulu muiden samassa kodissa asuneiden joukkoon.Äitini veli ja sisar ilmaisivat minusta tunnuslauseen; että olen mustalaisen reestä pudonnut. He olivat tietoisia, etten ollut heidän siskonsa. Se lause mallasi itseeni helposti, kun olin valtavan mustatukkainen.”

Aikuisuuteen Lyyli Honkio ponnisti kansakoulupohjalta. 1940-luvun lopulla hän löysi tanssipaikalta oman valitun miehensä, Aimo Honkion.

– Neljän lapsen äitinä sitä aikaa myöten vahvistui työtehtävissä. Muutimme Härkälästä Lautelaan, kun Aimo rupesi Lautelan Oraksen kaupanhoitajaksi ja minä tein siinä töitä kauppa-apulaisena. Välillä olin postinhoitajan lomatuuraajana. Kaupassa myytiin karjan rehuja, öljyä, viljaa, polttoaineita, rakennustarvikkeita, lihatuotteita, tekstiilejä, sekä tietysti kaikkia elintarvikkeita.

”Kauppaan tuli kerran tunnettu yksikätinen nainen, ja työssäni, kun olin palvelemassa, niin huomioin, että nainen oli tahrinut kaupan sisääntulorapun aivan ihmisen ulosteeseen, ja haju oli kestämätön naisessa. Meillä oli perhekäytössä erillinen saunarakennus – saunassa sattui olemaan padassa lämmin vesi. Ohjasin naisen sinne ja pesin hänen paikkansa. Tilanteen huipuksi tulin tietoiseksi, ettei kyseisellä naisella ollut lainkaan housuja. Hän kaiken lisäksi oli yksinasuja.”

Oras lopetti Lautelan myymälän 60-luvun loppuvuosina. ”Kauppa hiljeni, kun ihmiset ostivat autoja.” Lyyli Honkio oli myös lastentarhan hoitajana, Somertexin ompelimossa ja hotellissa ”viinanmyyjänä”, eli siis tarjoilijana.

Vuonna 1976 syntyi kiinnostus taiteeseen ja Honkio meni kansalaisopiston taidepiiriin. Aluksi hän maalasi luontoa, mutta pian maalaukset alkoivat muuttua kertoviksi ja kuvitteellisiksi. Hän selitti maailmaa maalausten kautta. Kuvasi laajasti ihmisyyttä ja sen välillä hyvinkin erilaisia ilmenemismuotoja, joita Lyyli Honkio useasti maalauksissaan kritisoi. Hän otti vahvasti kantaa nykyelämän kummallisuuksiin.

– Taidemaalauksessa pärjää, kun on kaikenlaista hulluutta, mitä töihin laittaa. Moni niitä kauhisteli, kuten Elintasohirviötä. Siinä tämä nykyajan hirviö pistää äidin suuhunsa niin että jalat vain näkyvät, sotkee lapset jalkojensa alle ja naulaa isän jaloista ja käsistä seinään. Nuoli kasvaa päästä, joka nousee paksuna ylöspäin ja käsilaukusta pilkottaa pirun häntä, Honkio hieman naurahtaa.

Hän oli tuottelias, 1976–2009, reilussa 30 vuodessa, hän teki 174 maalausta. Niitä oli esillä monissa näyttelyissä, ja Honkio oli aktiivisesti Salon Taiteilijaseuran toiminnassa. Taidenäyttelyissä hän kävi varsinkin alkuaikoina. Nuorempana ehti moneen paikkaan, ja oli auto, jolla liikkua.

”Mieheni kuoli äkillisesti vuonna 2008 ja elämä kääntyi kolkkoon suuntaan. Muutin vieraaseen ympäristöön Pajutielle.”

– Olen aina saanut hyvät maininnat töistäni kriitikoiden taholta, mutta paikallisesti, ja lähipiirissä, ihmiset ovat olleet kovin vaitonaisia tekemisistäni. Voisiko sitä sanoa kateudeksi vai mitä se on – en tiedä, Honkio pohtii nyt yli yhdeksänkymppisenä.

Maalaamisen lopetettuaan hän antoi tarvikkeet siskonpojalle, joka oli taitava harrastaja. Sitten Honkio teki ympyränmalliin sukupiirroksia yli 10 somerolaisesta suvusta. Kussakin on noin 200 nimeä.

Honkio alkoi myös leikellä lehdistä kansioihin kaikenlaisia erikoisia juttuja. Erilaiset aihepiirit hän niputti järjestelmällisesti eri kansioihin. Matti Nykäsestä keräämänsä lehtileikkeet hän lahjoitti Lahden Hiihtomuseoon, jossa ne otettiin kiitollisuudella vastaan.

Lisäksi hän on kirjoittanut muistiin kaikenlaisia erikoisia sattumuksia omasta elinympäristöstään Somerolla, osan murteella, osan kirjakielellä. Niitä on mukana Kokoelmat-kirjassakin. Honkio on tyytyväinen, että sijoittui viiden kärkeen Apu-lehden järjestämässä Suomen Kylähullu -kilpailussa 2015.

”Koska oma luonteeni on kiinnostunut kaikenlaisesta epätavallisesta – oli myös Matti Nykänen yksi toisten erikoisten joukossa.”

– Tekstejä on monia mapillisia kuten myös lehtileikkeitä. Keräämilläni jutuilla ei ole mitään muuta väliä, kunhan vain esillä on tarpeeksi erikoinen tapaus. Niin kuin 99-vuotias nainen, joka edelleen ajaa autoa. Se juttu oli juuri hiljattain Forssan Lehdessä.

Moni tuttava tuo Honkiolle erilaisista asioista kertovia lehtileikkeitä, koska tietävät hänen harrastuksensa.

– Kaikenlaista hulluutta olen entisajoilta myös kirjoittanut. Vähän sellaisia ”löysäpäisiä” tarinoita.

Enää hän ei kirjoita päivittäin. Joskus vaan, kun muistuu mieleen jokin erikoinen tapahtuma.

– Ikää tulee. On niin paljon ihmisiä, joita haluaisi kutsua kotiin, mutta he ovat jo mullan alla.

Monia asioita ajattelee eri tavalla, kun niihin tulee etäisyyttä vuosikymmenten myötä.

Julkaistut omakustanteet

Taiteeni tarinat, 2006

Ladulta poiketen, 2009

Kootut tarinat, 2011, josta seuraavana vuonna 2. painos

Muistelmat, 2014

Ajatuksia, 2015

Harrastukseni, 2016

Kokoelmat, 2019

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here