Somero-opistoon ilmoittautuminen alkaa huomenna

0
Kuvassa Somero-opiston kudontapiiriläisiä.

Somero-opiston tarjonnassa on tulevana keväänä paljon luentoja. Somerolla niitä järjestetään 15 ja Koskella viisi. Alkamassa on lisäksi noin 80 kurssia. Uutuuskursseilla voi esimerkiksi kartuttaa digiosaamistaan ja edistää hyvinvointiaan.

Kevään luentotarjonta pyörähtää tammikuussa käyntiin Seniori liikenteessä 2020 -tietopaketilla, jolla liikenneopettaja Pekka Torkkola käsittelee muun muassa ajokortin uusimiseen ja terveydentilan valvontaan liittyviä ajankohtaisia asioita. Luento järjestetään sekä Somerolla että Koskella.

Torkkola aloittaa myös Somerolla ja Koskella järjestettävän neljästä luennosta muodostuvan Kestävä arki –luentosarjan. Yhteistyössä Lounais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valonian ja Loimi-Hämeen Jätehuollon kanssa toteutettavilla luennoilla jaetaan ajankohtaista tietoa kiertotaloudesta ja ympäristöä säästävästä elämäntavasta.

Jyväskylän kesäyliopiston tuottamat Ikääntyvien yliopiston verkkoluennot jatkuvat kuudella luennolla. Aiheet vaihtelevat aivojen kunnossapidosta digiajan ilmiöihin.

– Keskiviikkoiltapäivisin järjestettävien luentojen teemat puhuttelevat myös nuorempia, arvelee koulutuskoordinaattori Riitta Ryhtä .

Somerolaisille useasta kotiseutuaiheisesta kirjasta ja luentosarjasta tuttu kirjailija, filosofian tohtori Leeni Tiirakari on koonnut avustajineen koulumuistoja ja luokkakuvia eri vuosikymmeniltä Someron koululaitosta käsittelevään historiateokseen. Kaikkia kuvia ei ole julkaistu kirjassa, joten niihin pääsee tutustumaan kolmella luennolla.

– Tiirakarin pitämät luennot ovat olleet hyvin suosittuja, ja nämäkin luennot kiinnostavat varmasti somerolaisia, uskoo Ryhtä.

Syksyllä tarjonnassa olleiden kurssien lisäksi keväällä voi opiskella muun muassa sukututkimusta, pajunpunontaa, kotihierontaa, kehonhuoltoa ja arjen asiointia internetissä sekä tutustua pikaviestipalveluihin ja sosiaaliseen mediaan. Myös ruoanvalmistus- ja puuharhanhoitokursseja on tarjolla.

Kevään opinto-opas on luettavissa opiston verkkosivuilla ja painettua opasta on saatavissa Someron ja Kosken kirjastoissa. Opisto ottaa ilmoittautumisia vastaan tiistai-illasta 17.12. alkaen internetissä ja puhelimitse.