Somerolle ei perusteta koirapuistoa

0

Someron kaupunginhallitus ehdottaa yksimielisesti kaupunginvaltuustolle, että Somerolle ei perusteta koirapuistoa ja että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Valtuustoryhmät jättivät viime vuoden keväällä yhteisen aloitteen, jossa esitettiin selvityksen tekemistä koirapuiston perustamisesta ja sen tarpeellisuudesta.

Teknisen lautakunnan hyväksymän selvityksen perusteella koirapuiston perustaminen olisi maksanut paikasta riippuen 50 000–100 000 euroa ja vuotuiset hoitokulut 5 000 euroa.

Aloitteessa esitettiin, että kaupunki selvittäisi asiaa yhdessä Someron Seudun Koiraharrastajien kanssa.

Yhdistys ei ole kiinnostunut koirapuiston ylläpitämisestä, koska sen tavoitteena on edistää koirien kanssa harrastamista.

– Meillä on tarpeeksi työtä varsinaisen toimenkuvamme toteuttamisessa, eli erilaisten koulutusten ja harrastusmahdollisuuksien sekä luentojen järjestämisessä, kommentoi yhdistyksen sihteeri Minna Filppu .