– Suomenhevonen haluaa palvella ihmistä niin kuin se parhaiten osaa. Useimmiten se kysyy: ”Mitä nyt haluat? Voitko paremmin selittää sen minulle?” totesi lietolainen Seppo Posio luennollaan Kiiruun koulukeskuksen auditoriossa.
Hänestä suomenhevonen osaa ajatella.
– Pitää vain keksiä keino päästä samalle aaltopituudelle hevosen kanssa sekä varata ruhtinaallisesti aikaa ja ennen kaikkea malttia yhteisen sävelen löytämiseksi. On osattava asettua hevosen asemaan.
Seppo Posiolle hevoset ovat olleet rakkaita ystäviä. Hän tutustui niihin poikasena setänsä tilalla Liedossa. Hän keräsi setänsä hevosen kanssa pellolta seipäitä ja vei hevosia hakaan ja laitumelle.
– Kun luontokappaleen kanssa tulee tutuksi, niin se sanoo sinulle asioita. Se nauttii kanssasi menestyksestä ja suree menetyksiä, tietää Posio, jolla on tallissaan 28-vuotias Ruutuli ja tämän orivarsa, 14-vuotias Ihme, ruunattu seurahevonen.
Posio kehuu suomenhevosta rehelliseksi ja luotettavaksi.
– Hevoselle olen kertonut tärkeät asiani ja harjoitellut puheitani. Ruutuli on ollut poliittinen neuvonantajani. Tiedän, että jutut eivät leviä minnekään, hymyilee aiemmin kunnallispolitiikassa vaikuttanut lietolainen.
Seppo Posio muistuttaa, että suomenhevosta tulee valmentaa ja ohjata kuin huippu-urheilijaa. Pitää luoda pikkuhiljaa hyvä pohja. Äkillisillä vippaskonsteilla ja kovilla painoilla ei saa aikaan kuin kehäraakin, joka ei koskaan tule pääsemään huippusuorituksiin eikä siihen, mitä sillä tavoittelee.
– Ajattelemattomuus ohjasten toisessa päässä (ihminen) aiheuttaa paljon hallaa. Hyvällä kohtelulla hevosesta saa luotettavan kaverin. Hevosen silmien valkuaisista näkee rattaille asti, että se kysyy: ”Oletko tosissasi?” Tai levottomista korvista, että pelottaa ja nyt pitää rohkaista. Tai että nyt mentiin, kun se imaisee kuolaimet suuhunsa innoissaan tulevasta tehtävästä.
Vuonna 1996 Seppo Posio oli hankkimassa Suvi-tyttärensä kanssa 5–9-vuotiasta tammaa, jotta saisi myöhemmin myös varsoja. Sellainen löytyi Lapualta Pohjanmaalta.
Isä ja tytär kokeilivat hevosta myyjän pihassa.
– Se lähti kuin ohjus. Suvi istui vieressä ja opasti, että vedä vaan ohjia. Minä pelkäsin, että eläimen suupielet repeävät. Suvi sanoi, että kyllä se heivaa, kun on tehnyt lenkkinsä, kertoo isä tyttärensä hyvistä taidoista.
Posio sanoo eläimillä olevan etiäisiä.
– Ruutuli tiesi ennen kuin me, että siitä tulee meidän uskollinen työhevosemme, muistelee Posio ensimmäisen hevosen hankintaa.
Posio mietti, miten pärjää nuoren tamman kanssa. Somerolainen hevosmies Esko Lindgren antoi hänelle hyvän ohjeen. ”Kyllä pärjäät, onhan sinulla kaksi lastakin. Olet vaan vielä hellempi tamman kanssa. Katsos, lapselle voit aina selittää virheesi, mutta hevoselle se on vaikeaa.”
Seppo Posio sai apua myös isältään. Tämä sanoi, ettei työhevoselle saa koskaan laittaa liian suurta kuormaa. Vain sellaisen, jonka sen varmasti tietää jaksavan vetää.
– Hevosen kuuluu lähteä vetämään painamalla itsensä eteenpäin lepokitkan voittamiseksi, samalla takapää painuu alas ja takajalat ponnistavat. Silloin rahkeet kestävät.Räjähtävä tai repäisylähtö on vaarallista sekä hevoselle että ajajalle.
Seppo Posion isä sanoi Ruutulista, että se vetää vaikka kirkkoa. Vetokokeessa eläin osoittikin vahvuutensa. Työmestaruuskilpailussa se selvitti 16 porrasta vaivattomasti.
Vetokoe mittaa vetokykyä suhteessa hevosen kokoon. Vetokuorman painoa lisätään porras portaalta. Yhden vedettävän matkan pituus on kymmenen metriä.
Seppo Posio laskee suomenhevosen jalostuksen alkaneen 125 vuotta sitten, kun piirilääkäri Ludvig Fabritius kutsui Turun VPK:n talolle hevosalaan vihkiytyneitä henkilöitä perustamaan Hevoskasvatusyhdistys Hipposta.
Kokouksen pöytäkirjasta ilmenee huoli Suomen hevoskasvatuksen huonosta tilasta 1894. Hevoskanta oli heikentynyt 1800-luvun kato- ja nälkävuosien takia. Hevosia oli teurastettu ravinnoksi ja parhaita yksilöitä oli myyty Venäjälle.
Yhdistyksen tavoite oli jalostaa omaa maatiaisrotua. Tarkoitus oli luoda kookas, vankkarakenteinen, vireäluonteinen ja hyväliikkeinen maatiaishevonen, joka sopisi kaikkiin tarkoituksiin, kuten ratsuksi, työhevoseksi ja kilpahevoseksi. Tässä oli perusta tulevalle kantakirjarodulle, suomenhevoselle.
Turun Hippos alkoi pitää tarkkaa luetteloa siitokseen hyväksytyistä oriista ja sittemmin myös tammoista. 1907 kantakirja laajeni koskemaan koko Suomea.
Suomelle tuli oma raha, suomen kieli nousi viralliseksi kieleksi ruotsin ja venäjän rinnalle. Elettiin kansallisen heräämisen aikaa.
– Ainoan hevosrotumme synty liittyy kaikkeen siihen, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtui ja oli tapahtumassa. Eihän taloutta voinut pyörittää ilman kuljetuskalustoa, maata viljellä tehokkaasti ilman vetovoimaa ja tavaraa kuljettaa ilman kuljetuskalustoa, selvittää Seppo Posio.
Itsenäinen Suomi kehittyi maatalousvaltaisena. Yhtenä vetovoimana olivat hevoset pelloilla ja metsissä. Hevosjalostus oli tehokasta ja tarjosi oivan mahdollisuuden hyviin vetojuhtiin, ratsuihin ja kilpahevosiin.
Syksyllä 1939 sai 60 000 työhevosta kutsun isänmaan vartioon. Talvisodan loppuessa palveluksessa oli ollut jo 90 000 hevosta.
– Kenttäarmeijan vahvuus talvisodassa oli 337 000 sotilasta. Yksinkertaisella jakolaskulla selviää, että 3–4 sotilasta kohti tarvittiin yksi hevonen. Jatkosodassa hevosten määrä oli vähäisempi, muttei merkityksettömämpi, toteaa Seppo Posio.
Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth on kertonut talvisodan puolustuksen nojanneen kuormahevosten länkiin. Suomalaiset olivat kouluttaneet hevosensa jo kotioloissa hyviksi työhevosiksi. Siihen vihollisen hevosista ei ollut.
– Ehrnrooth perusteli, että suomenhevonen liikkui siellä, missä mikään muu kulkupeli ei kulkenut. Näin saatiin nopeasti sotaväkeä ja kalustoa sinne, missä vihollinen oli etenemässä.
Hevonen palveli ase-, ammus- ja elintarvikekuljetuksissa, tykin vetohevosena ja ratsuna.
– Ulkomaalaiset eläinlääkärit ihmettelivät suomenhevosen kylmyyden sietokykyä, voimakkuutta, vaatimattomuutta, monipuolisuutta ja kuuliaisuutta. He hämmästelivät, miten hevosista pidettiin niin hyvää huolta. He kysyivät, miksi haavoittunutta eläintä hoidetaan mutkikkain ja kallein hoitotoimin. Eikö olisi tarkoituksenmukaisinta lopettaa eläin. Tähän vastattiin, että hoidettavana on toisen omaisuus, joka on otettu sotaväen palvelukseen. Eläin on hoidettava kuntoon, jos vain osataan.
Hevosen menettäminen enteili joukkueelle vaikeuksia. Ammusten, muonan ja haavoittuneiden kuljettaminen korvessa tuli mahdottomaksi.
Talvisodan aikana kuoli 7 200 hevosta, joista 4 000 vihollistulessa. Kesäkuussa 1941 ennen jatkosotaa otettiin puolustusvoimille 35 000 hevosta armeijan omien 9 500 hevosen lisäksi. Sodan aikana otettiin vielä 15 000 hevosta lisää. Yhteensä jatkosodassa menetettiin noin 15 000 hevosta.
Kun sota oli ohi, niin veteraanihevoset ahersivat maa- ja jälleenrakennustöissä. 1950-luvulla saavutettiin suomenhevosten huippu eli 400 000 yksilöä.
– Tällöinkin suomenhevosen merkitys itsenäisyydelle oli tärkeä. Ne vastasivat taloutemme rattaitten pyörimisestä erityisesti metsätöissä, ja kuten tunnettua Suomi eli tuolloin metsistä. Mitä täytyi hankkia ulkoa, se ostettiin metsän tuotteilla, toteaa Seppo Posio.
Joillekin hevosille kuin ihmisillekin jäi sotavammoja. Kun lentokone ilmestyi taivaalle, niin hevonen ampaisi ojan pohjille tai pakoon metsään. Jotkut selvisivät sodan kolhuista paremmin kuin toiset.
Koneet tulivat pelloille ja metsiin. Suomenhevosten määrä väheni koneistuksen myötä.
– Ravihevosten omistajia on kiittäminen, että meillä on vielä suomenhevosia. Niitä on ravureina, ratsastuksessa ja muissa harrastuksissa.
Posio on huolissaan hevosmiestaidoista.
– Hevonen ei ole kone. Sillä on tunteet ja oma yksilöllinen luonteensa. Se saadaan oppimaan hyvällä, ei iskuilla eikä huudolla, vaan myötäkarvaan silittämällä ja lempeällä kädellä.
Suomenhevonen
Monipuolinen ja voimakas hevosrotu
Suomessa kehitetty hevosrotu, jota kutsutaan englanniksi joskus nimityksellä Finnish Universal (suomalainen yleishevonen)
Sopii maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun, ratsastukseen ja vikellykseen
Kantakirja jakautuu neljään jalostussuuntaan: raskaanpuoleinen työhevonen, kevyt ravuri, monipuolinen ratsu ja sopusuhtainen pienenä pienhevonen
Jalostussuunnille yhteinen rotumääritelmä määrittelee suomenhevosen voimakkaaksi, monipuoliseksi ja miellyttäväluonteiseksi
Keskikorkeus on 155 senttiä, tyypillisin väritys on rautias, usein liinakko valkoisin merkein
2000-luvun ajan määräksi Suomessa vakiintunut noin 20 000, vuotuinen varsamäärä noin tuhat
Eniten suomenhevosia oli 1950-luvulla, noin 400 000
Nykyään useimmat kasvatetaan ravureiksi, suosittu myös opetus- ja harrasteratsuna
Suomen ulkopuolella verrattain tuntematon rotu
Parhaiksi puoliksi katsotaan hyvä terveys, käyttöominaisuudet ja monipuolisuus
Tiedot Wikipedia
