
Takauksista päättää kaupunginvaltuusto ensi viikolla.
Vuosina 1972–75 rakennetuissa rivitaloissa on 37 asuntoa.
Talousongelmat alkoivat kattoremonteista 2010, jolloin tasakatot muutettiin harjakatoiksi. Reilu vuosi sitten kaupunki lainasi Vanhaintuelle 200 000 euroa talojen putkiremontteihin.
– Vuosi sitten ajattelin, että kaikki on kunnossa. Vuoden alussa tulijoita riitti, jopa hiukan jonoksi asti. Kesäkuussa alkoi asuntoja jäädä tyhjiksi. Koko ajan on nyt ollut 5–7 asuntoa tyhjänä. Kun talous on tiukalla, ei tällaiseen ole varaa, harmittelee yhdistyksen puheenjohtaja Anne Teräväinen.
– Jos tilanne ei korjaannu ensi vuoden aikana, pitää alkaa miettiä muuta ratkaisua. Mutta mielellään vielä yritämme.
– Yleensä talven tullessa on suurempi todennäköisyys, että muutetaan keskustaan.
Teräväisen mukaan talot ovat suhteellisen toimivia ja viihtyisiä, vaikka vanhoja ovatkin. Sijainti on hyvä, sillä etäisyys keskustaan on lyhyt.
– Olemme yrittäneet saada myös palvelutaloon toimintaa. Yhdistys järjestää siellä esimerkiksi torstaisin asukkaille kahvitusta. Tiloissa kokoontuu myös Liisan Kammari. Tänä syksynä jotkut yhdistykset ovat löytäneet tilan kokouskäyttöön.
Teräväinen sanoo tilojen sopivan hyvin myös juhlapaikaksi. Istuinpaikat löytyvät viidellekymmenelle. Vuosia sitten, ennen seurakuntakeskuksen valmistumista, tilaa käytettiin paljon hautajaisten pitämiseen, mihin se soveltuisi edelleen.
Vuonna 1968 perustetun Someron Vanhaintuen tarkoituksena on työskennellä sosiaalisen huollon turvaamiseksi vanhuksille. Voittoa tavoittelematon yhdistys vuokraa omistamiaan asuntoja vanhuksille ja järjestää erilaisia keskustelu- ja yhdessäolotilaisuuksia.