Vuonna 2009: Veera Hälli on Someron Liikunnan uusi toiminnanjohtaja

0
Veera Hälli.

Somero-lehti 29.12.2009

Entinen somerolainen Veera Hälli , omaa sukua Oksanen, on valittu Someron Liikunnan uudeksi toiminnanjohtajaksi. Arvi Teppalan seuraaja aloittaa pestissään maaliskuussa.

Hälli on kouluttautunut Jyväskylässä liikunnan maisteriksi, pääaineenaan liikuntasosiologia. Sivuaineina hän on lukenut laskentatointa ja yritystaloutta. Hälli muistetaan Somerolla huipputason keihäänheittäjänä.

Toiminnanjohtajan pallilta väistyvä Arvi Teppala sanoo, että valinta ei ollut helppo, sillä 22 hakijasta lopputaistoon seuloutuneiden kahden hakijan välinen taisto oli tiukka. Hällin valintaa kuitenkin puolsivat juuri oikeanlainen koulutus sekä työhön sopivat henkilöominaisuudet.

– On myös plussaa, että Veeralle ovat paikat ja ympyrät jo ennestään tuttuja, Teppala summaa.

Hälli on työskennellyt osto- ja vientiassistenttina, mutta on tällä hetkellä äitiyslomalla.