Somero-lehti 3.1.1990

– Tervemenoa lääninkyltti etelärajalta pohjoisrajalle! Siirrymme kulttuurin kehtoon, toivotti kunnanjohtaja Arto Luhtala suurelle sinivalkoiselle ”Turun- ja Porinläänin” -tekstillä varustetulle kyltille, joka lähti paloauton kyydissä kohti uutta sijoituspaikkaansa.

Vanha pieni ”Hämeen lääni” -kyltti sai vaatimattoman jäähyväisesiintymisensä torilla, jossa se vaihdettiin tähän upeaan seuraajaansa.

Niin arvokkaalta kyltti paikallaan näytti, että taksissa ohi ajanut mieskin nosti käden lippaan tervehtiäkseen uutta tienvarren katseenvangitsijaa.

Satumaa nimitettiin kesällä Someron kansallislauluksi, ja nyt perjantaina saimme M. A. Nummisen tekemän oman lääninvaihtolaulun sekä samantien vaihdoimme Hämäläisten laulun Varsinaissuomalaisten lauluun. Olkaamme siis, kuten kylttikin kertoo, varsinaissuomalaisia.

– Oman panoksemme uudelle maakunnalle on kymmentuhantinen väestö voimavaroineen ja omaperäisenä tunnettu kulttuurimme, kertoi kunnanjohtaja Luhtala siitä, mitä me vaihdon myötä annoimme. Mutta paljon myös saimme…

– Uskomme vakaasti, että sijoittumalla samojen lääni- ja piirirajojen sisään luontaisten, nykyisten yhteistyökuntiemme ja talousmaakuntamme kanssa, voimme niveltyä onnistuneesti Varsinais-Suomen aluerakenteesseen ja saavuttaa uusia kehittymismahdollisuuksia kuntana, Luhtala kertoi runsaslukuiselle torikansalle.

Hänen mukaansa ei lääninvaihdon syy ollut kauniimman maaherran saaminen, vaan pitkäaikaiset ja monipuoliset siteet, jotka jo ajat sitten ovat tehneet Somerosta osan Varsinais-Suomen talousmaakuntaa.

Lääninvaihdos on ollut vireillä jo kaksikymmentä vuotta. Luhtalan mukaan viimein tehty valtioneuvoston myönteinen päätös on somerolaisille paikallinen itsehallinnon ja kansanvallan voitto.

Lääninvaihdos on harvinainen tapahtuma, sillä edellisestä on kulunut jo 16 vuotta, joten Somero noteerattiin nyt myös peräti tv-uutisissa.

Soppa loppui kesken, muuten oli mukavaa tuhansilla lääninvaihdon juhlijoilla.

Someron lääninvaihtolaulu

Olipa kerran: ”Somero ja Somerniemi Hämeen kultakomerossa on kuin kaksoisherkkusieni.”

On aina ollut puheen nuotti täällä samantapainen niin kuin turkulainen muotti.

Niin ett Someroll puhutaa someroo ja esperantoo.

Somero estas lando kun la herbo de somero. Turun ja Porin lääni saa nyt Suviheinän maan.

Somero on maanviljelyssä ykkösnumero. Häme, sulle vuosisatain kiitos kajahtaa.

Nyt puhaltavat uudet tuulet lounaisessa Suomessamme; niiden riemusoinnut kuulet.

Työt ja puheenparret käyvät niin kuin ennen Härkätietä, Varsinaisen Suomen väylää.

Somero estas…

Sävel ja sanat M. A. Numminen

M. A. Numminen esitti kansanjuhlassa säveltämänsä ja sanoittamansa Someron lääninvaihtolaulun.