Yhdestä kokeilusta syntyikin yli sata villapalloa

0
Neulotut villapallot sopivat koristeeksi jouluukuuseen, mutta niillä voi koristaa oksia ja muitakin paikkoja.

Tonttuovia, koristeltuja tulitikkulaatikoita ja tonttuhahmoja, joille jokaiselle on neulottu punaiset nutut ja lakit. Siinä on vain osa Anja Mannosen jouluisista askarteluista.

Pari vuotta sitten hän hurahti kirjoneuleella tehtyihin koristepalloihin. Hän luki naistenlehdestä jutun kahdesta norjalaismiehestä, Arne Nerjordetista ja Carlos Zachrisonista. Kaksikko oli kirjoittanut kirjan, joka sisälsi yhden villapallo-ohjeen ja siihen 55 erilaista kirjoneulemallia.

Kun teosta ei löytynyt kirjastosta, Mannonen tilautti sen kirjakaupan kautta itselleen. Kirja on aarre, jota hän ei lainaa muille, ettei se vaan katoa.

– Epäilin taitojani. Arvelin, että saan vain yhden pallon aikaiseksi. Niitähän syntyikin lopulta yli sata, nauraa Anja Mannonen saavutustaan ja kertoo kokeilleensa lähes kaikki kirjan mallit.

Kirjoneuleet kiehtovat Mannosta, koska niissä riittää haastetta. Mitä enemmän värejä, sitä enemmän tarvitaan kärsivällisyyttä. Hän on tehnyt kirjoneuleella myös puseroita.

– Kannattaa sitkeästi yrittää. Ei pidä antaa periksi. Lankaa ei saa vetää liian tiukalle. Ohjetta kannattaa seurata viivoittimen kanssa, jotta pysyy oikealla kerroksella, opastaa jo lapsena nukeilleen vaatteita neulonut ja ommellut seitsenkymppinen.

Suurin osa villapalloista odottaa laatikoissa. Vain muutaman hän on antanut lahjaksi.

– En ole raaskinut luopua niistä, kun kerran olen kovalla vaivalla ne tehnyt.

Kuusen- ja joulukoristeiksi sopivat pallot on neulottu villalangoista. Langaksi käy muukin lanka; langanvalinta vaikuttaa pallojen kokoon ja pintaan.

Norjalaismiekkosten kirjan vaikein neulemalli on Anja Mannosen mielestä sellainen, jossa kuvio alkaa heti työn alkumetreillä ja jatkuu neuleen loppuun saakka.

Palloa tehdessä puikot ovat tavallisia sukkapuikkoja lyhyemmät, jotta niillä pystyy pienen pallon mallikkaasti neulomaan.

– Aluksi yhdellä puikolla ei ole kuin kolme silmukkaa. Pikku hiljaa lisätään. Lopulta jokaisella neljällä puikolla on 16 silmukkaa eli yhteensä 64. Muutama kerros tehdään ja sitten aletaan kaventaa.

Pallot on suositeltu täytettäväksi villalla.

– Minä olen laittanut sisälle vanua. Voisihan sinne laittaa vaikka styrox-pallon, mutta silloin yhdelle kappaleelle tulee hintaa, toteaa Anja Mannonen.

Hän sanoo, että saman ohjeen avulla voi tehdä kesäksi ampiaisenpesiä. Parina viime suvena niitä on tarvittu, kun pörriäiset iilivät puutarhoissa ihmisten kiusana. Ne luulevat valepesiä oikeiksi, eivätkä tee pesää paikkaan, johon luulevat toisen yhdyskunnan jo asettuneen. Ihmiset saavat olla rauhassa.

Askartelu ja erityisesti puikoilla neulominen ovat Anja Mannosen mieleen.

– Kun oikein mielenkiintoinen tehtävä tai malli, niin siitä innostuu. Sitten vaan istuu ja tekee.

– Näpertäessä huolet unohtuvat. Kun oikein keskittyy ohjeeseen, ja vielä onnistuu siinä, niin onhan se hauskaa, iloitsee askartelija.

– Onhan se ajankuluakin.

Aina ei tarvita ohjettakaan.

– Katselen ja mittailen, esimerkiksi minkälaiselle nukelle neule on tulossa. Kuvittelen langat päässäni. Jos tekee vaatteen suorista kappaleista, eikä istuta hihoja, niin ei tarvita kavennuksia. Ei se silloin niin vaikeaa ole.

Anja Mannonen on tehnyt myös nukkekoteja ja niihin erilaisia tavaroita, kalusteita, mattoja, sisustusta ja rekvisiittaa. Esimerkiksi hän väsäsi helmistä kristallikruunun ja valoi kynttilät puuvillalankaan. Pikkuruisen koiran hän teki huovuttamalla.

– On mielenkiintoista suunnitella, mistä minkäkin kaapin, kattilan, porkkanan ja tarvikkeet valmistaa. Esimerkiksi perunoita tein askartelumassasta. Pienet pallerot kierittelin kahvinporoissa, selvittää Mannonen nukkekotiharrastustaan, johon hän sai aikoinaan alkuopit kansalaisopiston kurssilta.

– Silmä löytää ideoita lehdistä, kirjoista, myyjäisistä, messuilta, milloin mistäkin. Eikä niitä välttämättä kopioida yksi yhteen, vaan otetaan vinkkejä ja tehdään sitten omanlainen versio ja viritelmä.

Mitä enemmän kirjoneuleessa on värejä, sitä enemmän kärsivällisyyttä neulojalta vaaditaan.
Anja Mannonen on neulonut tontuille lämmintä päälle.
Anja Mannonen päätti kokeilla, pystyykö hän tekemään kuvioneulepallon ja suoriutumaan norjalaismiekkosten ohjeesta. Palloja syntyikin hieman enemmän kuin yksi.
Innokas askartelija selaa ohjeita lehdistä ja kirjoista. Nämä koristeet tehtiin kuin piparkakut konsanaan, Yksi ainesosa on sooda. Koristeita voi myös maalata.
Kolmiulotteisin koristekukkasin päällystetyt tulitikkuaskit.
Tonttuovet olivat kuumaa hottia viime ja toissa vuonna.
Anja Mannoselle kutominen on mieluisa ja vireänä pitävä harrastus. Aika kuluu kuin siivillä. Tässä on meneillään sukkaparin teko.