Seppo Hovi sanoi, että Toivo Kärki olisi ollut myös tangosäveltäjä. Kaikki Kärjen hyvät tangot ovat selvää ryyppyreissuilta kähmittyä Unto Monosta. Kärki kun hyvin maksoi koko illan, jos hän sai Monoselta sen ja sen hyvän tangon. P.A. Monosen oli myönnyttävä. Teostomaksut menevät vääriin taskuihin.
Kake
Minkä ihmeen takia Joensuun koululta lapsiaan hakevat vanhemmat eivät voi ajaa autojaan parkkiruutuun, kun odottavat lasta. Someron autokoulu varmasti auttaa, jos ei osaa ajaa autoaan ruutuun.
Kyllästynyt
Viides vuosi pyörähti käyntiin, kun käyn seisontavakuutuksessa olevalla autolla metsäkulmilta Somerolla työssä. Arkisin käyn päivätyössä sen jälkeen asioilla Someron keskustassa ja palaan metsäkulmille kotiin. Kaksi kertaa olen ollut puhallusratsiassakin, mutta niilläkin kerroilla on vain puhallutettu ja matkani on saanut jatkua. Sellaista se on nykyään se poliisin valvonta Somerolla.
Hyvää päivän jatkoa
Salon kaupungin slogan on: kylien salo. Pieni kirjoitusvirhe ja lause onkin täysin totta.
Hupsista
Suuret kiitokset Someron K-Raudan henkilökunnalle. On ilo asioida liikkeessä, kun asiakaspalvelu on aina reipasta ja asiantuntevaa.
Asiakas
Salossa ei tällaista yksinkertaista tosiasiaa ymmärretä, että lapsen yli kahden tunnin päivittäinen koulumatka viisi kertaa viikossa, kuukaudesta ja vuodesta toiseen rasittaa lasta taatusti enemmän kuin se, ettei hänelle opeteta ruotsia englanniksi kahta tuntia viikossa. Touhuavat vaan tasa-arvoisen pedagogisen oppimisympäristön tärkeydestä.
Ymmärretäänkö Somerolla
Someron kirjasto on erinomainen ja siellä on todella ystävällinen palvelu. On pitänyt kiittää julkisesti jo pitkään, mutta on vaan unohtunut.
Nyt muistin
Taas on aihetta kiitokseen: kaupungin kehittämisasiantuntija Antti Leino on valmiina neuvomaan kaikkia somerolaisia, miten nuoret ja aikuiset voivat kouluttautua ammattiin kotipaikkakunnallaan. Ota nyt yhteys Anttiin ja aloita tai täydennä ammatillista osaamistasi somerolaisyrityksissä!
Somero-lehti joka kotiin