Merenneito, lohikäärme ja tuhansia tulia nyt Härkätiellä

0

Kultelan kylästä alkanut härkätuliperinne ruuhkauttaa parhaillaan liikennettä Hämeen Härkätiellä.
Tänä vuonna Keltelassa nähdään lumitilanteesta huolimatta myös veistoksia, kuten iso lohikäärme, merenneito simpukoineen ja myös lintuaiheita.
Tulia on tuhansia lyhdyissä ja ilman.


Tapahtuma sai alkunsa siitä, kun Härkätien varren asukkaat Kari ja Seija Löfberg laittoivat 2000-luvun alkupuolella 14–15 roihua Laukkolammen jäälle jouluaattona. Monet huomasivat kauniit roihut ja asia otettiin puheeksi myös Kultelan Kyläyhdistyksessä. Päätettiin, että muutkin asukkaat laittaisivat tulia pihoilleen ja lähiympäristöön.
– Loppiaisen sitten poltettiin ylijääneitä tai puoliksi palaneita tulia uudestaan, Löfberg muistelee.
– Vuoden 2003 lopussa Härkätie-yhdistys otti yhteyttä ja ehdotti, että tätä käytäntöä levitettäisiin laajemmallekin, Löfberg kertoo.
Härkätie-yhdistys innostikin heti vuoden 2004 alussa tienvarren asukkaita Turusta Hämeenlinnaan tulien sytyttämiseen. Tapa on levinnyt ja suosio kasvanut vuosi vuodelta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here