Hevosliikenteelläkin oli jo omat liikennesääntönsä, mutta autoilun myötä ja nopeuksien kasvettua ne tulivat entistä tärkeämmiksi.
Suomessa autoliikenne lisääntyi merkittävästi 1960–70-luvuilla. Ajokortti ajettiin heti kun ikä ja tai varat sen mahdollistivat. Myös vanhempi polvi ajoi kortin, kun auto talouteen hankittiin.
Jo yli 50 vuotta on liikennesääntöjen omaksumista harjoiteltu. Me suomalaiset olemme monella mittarilla mitattuna hyviä kuljettajia. Osaamme siis ajaa, kunhan asenne on kohdillaan.
Ruotsalaista liikennettä kehutaan, mutta heillä on 40 vuotta pidempi kokemus autoilusta. Suomalaisille sotalapsille se oli suuri hämmästys, kun sijoitusperheissä Ruotsissa oli oma auto.
Onneksi meillä ollaan liikenneturvassa kirimässä Ruotsia kiinni.
Viime vuoden luvut liikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määristä olivat autoistumisajan pienimmät.
Huolellinen tielläliikkuja joutuu aniharvoin onnettomuuteen.
Jalankulkijalla on liukkaalla nastakengät, riittävästi heijastimia ja taskulamppu pimeällä.
Polkupyöräilijällä on hyvät valot ja talvella renkaissa nastat.
Autoilijalla tulee uusien sääntöjen mukaan olla keliin sopivat, riittävällä pinnalla varustetut renkaat. Tämä kaikki on melko helppoa.
Meille kuljettajille on valtavasti vaatimuksia: voimassa oleva, ajoneuvon koon mukainen ajokortti, päihteetön ajokunto, ei ajeta väsyneenä, hyvä näkökyky.
Liikaa kiirettä ei saa olla. Amerikkalainen sananparsi sanoo: nopeus tappaa. Valpas kuljettaja pärjää, kun muistaa nopeusrajoitukset ja osaa ennakoida.
Pian meillä somerolaisilla on hyvät mahdollisuudet tehdä jäynää virkavallalle ajamalla niin, etteivät rinnakkaistien kamerat välähtele. Saavat vuoden kuluttua viedä tolppansa pois tarpeettomina.
Jouko Palander