Hilkka Stoltin ulkomaanmatkoista on monta kymmentä vuotta. Hän kertoo olleensa Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.

– Kyllä minä nuorempana tykkäsin reissata, mutta nyt ei tee enää yhtään mieli minnekään, sanoo Stolt ja muistuttaa, ettei hän ole kertaakaan ollut lentokoneessa.

Mirja-Liisa Stolt pitää kotimaan matkoista. Häntä eivät ulkomaat kiinnosta.

– Suomessa riittää niin paljon katseltavaa. Minä menen mieluummin Lappiin kuin etelään, selvittää Mirja-Liisa Stolt. Hän laskee, että oli yli 10 vuotta sitten työporukan kanssa Virossa tai Ruotsissa.

Eija Manner

– Siitä on aika paljon aikaa, en edes muista monta vuotta sitten olin Madeiralla. Se oli kiva reissu, pohtii Eija Manner.

– Odotan, että joskus vielä pääsen lämpimään; ei minnekään rantalomalle, vaan missä näkee maan kulttuuria ja saa hyvää ruokaa. Kreikka kiehtoisi.

Aulis Olli

Aulis Olli muistelee, että olisi ollut puolitoista vuotta sitten Eläkeliiton matkalla Ruotsissa. Laivalla mentiin Turusta Tukholmaan.

– Ei tällä selällä enää matkusteta. Nuorempana puhuttiin, jos joskus menisi Australiaan, kun vaimolla on siellä sukulaisia.

Nina Hakanen

– Olin syyslomalla Virossa. Se oli piknik-risteily. Nuoriso kävi seikkailupuistossa ja aikuiset ostoksilla, selvittää Nina Hakanen.

Hän haaveilee, että joskus pääsisi Uuteen-Seelantiin ja Australiaan, jossa lapsuudenystävä asuu. Suunta kiinnostaa monipuolisuutensa vuoksi.