Puhukaa toisillenne ja hakekaa apua ajoissa

0
Perhetyöntekijä Tiina Hämäläinen patistaa pariskuntia puhumaan ja kertomaan toisilleen tunteistaan tyyliin ”Minusta tuntuu” eikä niiin että ”Kun sinä aina”.

– Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Kertokaa toisillenne niin ilot, surut kuin vihan tunteet. Sanokaa: ”Minusta tuntuu siltä, että…”, eikä: ”Miksi sinä aina teet niin?”, kehottaa kaupungin perhetyöntekijä Tiina Hämäläinen pariskuntia.

Asioistaan jutteleminen ystävien kanssa auttaa. Hämäläinen toivoo, että suomalaiset olisivat nykyistä avoimempia, jolloin monelta harmilta ja pattitilanteelta vältyttäisiin.

Perhetyöntekijä Hämäläinen toivoo myös, että avun hakeminen kuuluisi arkipäiväisiin keinoihin saada parempi elämä.

– Se on viisaus, että lähtee hakemaan apua.

– Mitä aikaisemmin asioihin päästään kiinni, sitä helpompi ne on ratkaista. Vältytään vuosien kiistoilta, jotka aiheuttavat pahaa oloa perheenjäsenille ja monille muille.

Someron kaupunki ja seurakunta tekivät pitkään yhteistyötä perheneuvojan palkkauksessa. Kaupunki lopetti vuodenvaihteessa perheneuvojan palkkausrahat. Seurakunta hankkii palvelun Salon seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Kaupungin sosiaalitoimi muistuttaa, että parien ja perheiden on mahdollista saada apua ja neuvontaa myös kaupungin sosiaali- ja perhetyöntekijöiltä.

– Pyrimme auttamaan, missä pystymme. Jos tilanne vaatii, niin tarvittaessa ohjaamme avunhakijan muiden asiantuntijoiden luokse, kertoo Tiina Hämäläinen.

– Meille on matala kynnys. Asia voi olla pieni tai iso.

Voi olla esimerkiksi solmuja parisuhteessa, keskustelu puolison kanssa on vaikeaa, kotitöiden jakaminen hiertää tai oman ajan puuttuminen. Sekin saattaa mietityttää, miten lapset pärjäävät kaiken tohinan keskellä.

– Lapset huomaavat ja vaistoavat ilmapiirin.

Hämäläinen toivoo, ettei lapsia sekoitettaisi vanhempien riitoihin, eikä vedettäisi jompaa kumpaa vanhempaa vastaan.

– Asioista pitää neuvotella ja riidelläkin. Lapsen tulee nähdä myös, miten asiat sovitaan. Kotona opitaan nimittäin perhe-elämän malli.

Hämäläinen kehottaa hakemaan apua ajoissa.

– Ota ensimmäinen askel. Ota yhteyttä. Soita tai jätä viesti Facebookin kautta. Viestitellään, jutellaan ja mietitään, miten jatketaan. Jo yksi puhelukin voi auttaa. Järjestetään tapaaminen. Kyllä jonkinlainen ratkaisu ennen pitkää löytyy, lohduttaa perhetyöntekijä.

Sekin voi olla hyvä ratkaisu, että päätetään erota.

– Autamme myös, miten erota hyvin.

Tiina Hämäläinen sanoo ennaltaehkäisevän työn tarkoituksena olevan, että ihmiset voivat hyvin. Parisuhdeasioissa se tarkoittaa, ettei tulisi eroja, eikä ainakaan kovin riitaisia.

– Pitkässä juoksussa ennaltaehkäisevästä työstä tulee säästöjä myös kaupungille.

Eroryhmä aloittaa helmikuussa

Kaupungin sosiaalitoimi aloittaa helmikuussa eroryhmän, joka kokoontuu Jukolan ryhmätilassa. Voi olla vasta äskettäin eronnut tai erosta voi olla jo useampi vuosi.

– Se on tarkoitettu heille, jotka ovat eronneet kumppanistaan, eivätkä oikein tiedä, miten päästä uuden elämän alkuun, kertoo perhetyöntekijä Tiina Hämäläinen , joka yhdessä Eija Tuomelan kanssa vetää ryhmää.

Tapaamisissa saa vertaistukea ja näkee, ettei ole yksin asioiden kanssa.

– Keskustelemme ja teemme harjoituksia. Omista asioista ei ole pakko puhua, jos ei halua. Jokainen saa avautua, miten paljon haluaa, lupaa Hämäläinen.

– Etsitään omia voimavaroja, mitkä ovat sellaisia asioita, joista kokee iloa ja mistä ne löytää. Vaikka puoliso lähtee, niin paljon ihmisiä jää. Siihen pyritään, ettei enää vello eron tuskassa, vaan pääse yli ja olo helpottaa.

Ensimmäinen kokoontuminen on 26. helmikuuta. Yhteen kokoonnutaan kerran viikossa keskiviikkoisin.

Tapaamisia on kuusi.

– Tämä on kokeilu. Katsotaan, saako se jatkoa.

Ryhmään voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Tiina Hämäläiseen Someron sosiaalitoimistoon puhelimitse, sähköpostitse tai Facebookin kautta. Ilmoittautuminen päättyy 14.2.