Badding-talon purkutyöt lähes tehty

0
Purkuhommissa on uurastanut viime päivinä Ecotekolan porukka.

Viime syksynä virinneissä Rauli Badding Somerjoen kotitalon kunnostustalkoissa on päästy huonokuntoisten sisäosien purkutöissä aivan loppusuoralle.
Someron kaupunki lähti joulun alla kunnostustalkoisiin antamalla Ecotecolan työvoimaa hankkeen käyttöön arkipäivisin.
Viime viikkoina laulajalegendan synnyinkodin sisätiloissa puursikin Ecotekolan ahkeraa työväkeä. Mika Nikkarla, Teppo Lehtinen ja Jukka Jalmo purkivat pois huonokuntoisiksi menneitä seinä- ja lattialaudoituksia sekä eristeenä käytettyä jo lähes sata vuotta vanhaa sammalta.
– Upea ja erittäin tarpeellinen kädenojennus Someron kaupungilta. On hienoa, että ymmärretään tämän hankkeen tärkeys koko Someron imagolle. Jos mökki mätänisi pystyyn, voi vain kuvitella, minkälaisia puheita tuolla maailmalla siitä leviäisi, hankkeen puuhamies Kai Merilä toteaa.

Roskalava on täyttynyt.

Projekti on edennyt suunnitellussa aikataulussa. Korjausrakentaminen on tarkoitus aloittaa helmi–maaliskuun tietämillä. Sen on lupautunut tekemään Rakennuspalvelu J. Tamminen. ”Tupaantuliaisia” juhlistetaan isolla yleisötapahtumalla ensi kesänä.

Talkoisiin Kai Merilän (vas.) kanssa on yritysten lisäksi lähtenyt yksityishenkilöitä, kuten somerniemeläinen lentäjä Kimmo Niemelä.

Talkooavun suuri määrä yllätti Kai Merilän jo heti projektin alkutaipaleella.
– Kun kirjoitin huonossa kunnossa olevasta Badding-talosta Somero-lehteen, puhelimeni alkoi piristä. Talkootyövoiman lisäksi hanke on saanut materiaalilahjoituksia. Myös yritykset, esimerkiksi paikkakunnan molemmat pankit ja rautakaupat ovat omilla panoksillaan laittamassa taloa kuntoon. Tikkurilasta luvattiin koko mökkiin ulko- ja sisämaalit.
– Someron Peltipinnan tirehtööri Janne Nurmi ilmoitti puolestaan, että yritys lahjoittaa mökkiin uuden konesaumatun peltikaton. Joka viikko mukaan ilmoittautuu lisää talkoolaisia eri osa-alueilta. Pukkilan Mika ilmoitti äsken, että hänen kaupastaan Härkätiestä tulee maittavat eväät tupareihin. Upeaa yhteishenkeä, Merilä kiittelee.
Someron laulajalegendan synnyinkodin talkoot on noteerattu myös valtakunnallisesti. Hankkeesta ovat uutisoineet useat alueelliset lehdet, sekä molemmat iltapäivälehdet ja Ylen maakuntaradio.
– Tupareihin on jo ilmoittautunut paljon mediaa paikalle, television uutislähetyksiä myöten. Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja soitti äskettäin ja totesi Baddingin olevan meidän suomalaisten kansallisaarre, ja kehui tätä somerolaisten talkoomeininkiä kulttuuriteoksi.