SoPan Kuut näytti taivaan merkit

0
B-juniori-ikäisistä pelaajattarista koostuva SoPa/MS aloitti kolmossarjan kevätkauden kotivoitolla.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen ja Juha Laakso

Someron Pallo/Lentopallon E-tyttöjunioreiden Kuut-niminen joukkue pysäytti Salon Viesti/Astrumin voittokulun Lounais-Suomen aluemestaruussarjan ensimmäisessä poolivaiheen turnauksessa Perniössä.
Somerolaisten ja salolaisten välisissä yhteenotoissa lentopallokentillä on aina omanlaistaan kipinää, olivatpa pelaajat minkä ikäisiä tahansa. Tällä kaudella ainakin E-tyttöjen Am-tasolla SoPan ja Viestin tytöt ovat jo osoittaneet taistelevansa alueen parhaan joukkueen tittelistä.
Syyskauden kahdessa keskinäisessä kamppailussa Viestin Astrum veti hieman pidemmän korren kuin SoPan Kuut, mutta kärsi jo tuolloin ainoan erätappionsa pelissä Someron tyttöjä vastaan.

Uskomaton loppunousu!

Kevätkauden aluksi Perniössä pelatussa 3A-poolin kakkoslohkon turnauksessa Astrum ehti venyttämään peräkkäisten voittojen putkensa yhdentoista ottelun mittaiseksi, kunnes vastaan asettui kovimmalta vaikuttava haastaja, Kuut.
Ensimmäisen erän salolaiset voittivat 25–19, mutta SoPan 25–18 paremmuus kakkoserässä merkitsi sitä, että ottelun voitto piti jälleen ratkaista lyhyemmässä kolmoserässä.
Siinä Kuut teki suorastaan uskomattoman nousun 3–11 tappiotilanteesta 16–14 erävoittoon. Samalla katkesi Viestin pitkä voittoputki ja tämän turnauksen voitto ratkesi SoPan eduksi.
Juho Elosilta piti käsissään voitokkaan somerolaisjoukkueen valmennusohjaksia ja Kuut-yhdistelmän puolesta hienoa jälkeä kentällä tekivät Tiitu Haavisto, Henni Talonen, Angela Luongo sekä Riia Juselius .

SoPan E-tyttöjen Tähdet –joukkue maskotteineen pääsi kotiturnauksen päätteeksi juhlimaan voittoa.

Tähdet tuikkivat päätöspelissä

Samassa E-tyttöjen Am-sarjassa SoPalta on mukana toinenkin pääosin vuonna 2009 syntyneistä pelaajista koostuva joukkue, Tähdet. Sen pelaajat harjoittelevat samassa ryhmässä Kuut-joukkueen tyttöjen kanssa ja Elosillan ohella valmennustehtäviä hoitelee Leena Talonen .
Tähdet avasi kevätkauden kotikentällään Joensuun koulun liikuntahallissa, missä viisi joukkuetta kamppaili 3B-poolin kakkoslohkon turnauksessa.
SoPa/Tähdet joutui tunnustamaan Raision Loimu/Sinisen, Vammalan Lentopallo/Punaisen sekä turnausvoittoon venyneen Vampulan Urheilijat paremmikseen eräluvuin 2–0.
Palkinto yritteliäisyydestä ja pelillisestä kehityksestä tuli SoPan Tähdille päätöspelissä Euran Raikua vastaan. Sen somerolaiset veivät nimiinsä puhtaasti 2–0 (25–14, 25–21), varmistaen kotijoukkueelle turnauksen nelossijan.
SoPan tähdistössä kotikentällä tuikkivat Talosen ohjauksessa Ida Lindberg, Olivia Hintsanen, Sylvia Suvila, Iida Korpihuhta ja Emma Lemberg .

SoPa/MS rutisti kirivoittoon

Lounais-Suomen alueella syyskauden alkulohkonsa voittanut SoPa/MS aloitti naisten kolmossarjan ylemmän jatkosarjan pelit kotiottelulla Littoisten Työväen Urheilijat/Black -yhdistelmää vastaan.
LTU/Black väläytteli osaamistaan jo syyskauden keskinäisessä koitoksessa kotikentällään. Silloin kaarinalaisjoukkue venyi 3–2 voittoon, aiheuttaen SoPa/MS:lle alkukauden ainoan tappiomerkinnän.
Revanssipelin alkupuolella vaikutti jo vähän siltä kuin LTU olisi löytänyt tepsivät lääkkeet nuoren somerolaisjoukkueen horjuttamiseen.
LTU vei kaksi ensimmäistä erää nimiinsä, mutta sen jälkeen MS havahtui pelaamaan taitojensa mukaisesti ja rutisti kolmen peräkkäisen vahvan erän myötä 3–2 (28–30, 19–25, 25–22, 25–13, 15–7) voiton nimiinsä.
SoPa/MS:n kotipelit jatkuvat tulevana pyhäiltana Kiiruun koulun liikuntasalissa, jonne vieraaksi saapuu Ruskon Pallo-67.
Päivää aiemmin, eli lauantai-iltana Joensuun koulun liikuntahallissa kevätkauden peleihin pääsee käsiksi SoPan toinen naisten joukkue. Sen kevätkierros kolmossarjan alemmassa jatkosarjassa käynnistyy kotiottelulla Piikkiön Kehitystä vastaan.