Terkolan sisarukset ampuivat Ruotsissa tarkasti

0
Mira Terkola ampui sunnuntaina ennätyksekseen 606,8 pistettä.

Terkolan sisarukset Mira , 16 ja Minea , 14 kävivät kilpailemassa yksissä Pohjoismaiden suurimmista ilma-aseampumakilpailuista Etelä-Ruotsin Sävsjössä.

Sävsjössä vuodesta 2005 asti järjestetty kilpailu kantaa nimeä Swedish Cup ja lajeina ovat ilmapistooli ja ilmakivääri. Kilpailu kerää osallistujia ympäri Eurooppaa ja ampujia oli tänäkin vuonna peräti noin 800 kappaletta.

Kilpailu ammutaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Sarjoina on kansainvälisten sääntöjen mukaan Miehet, Naiset, Tytöt ja Pojat. Tyttöjen ja poikien N20- ja M20-sarjat vastaavat Suomessa maksimissaan 20 vuotta täyttäneiden sarjaa. Tänä vuonna Suomen Ampumaurheiluliitto oli nimennyt Swedish Cupin yhdeksi EM-näyttökilpailuksi.

Salon Seudun Ampujia edustavien Terkoloiden kisaurakka alkoi perjantaina ja loppui sunnuntaina. Tyttöjen valmentaja ja isä Janne Terkola kertoo molempien suoriutuneen ensimmäisistä ulkomaan kilpailuistaan hyvin, vaikka jännitystä olikin iso määrä ilmassa.

Minea Terkola ampui ensimmäisenä kilpailupäivänä oman ennätyksensä 613,1 pistettä. Hän oli sillä tyttöjen sarjan 28. ja suomalaisista peräti kolmanneksi paras.

– Minea täytti vasta kesällä 14 ja hänen sarjassaan ampui noin 20 suomalaista. Määrä tosiaan on paljon, mutta onhan kilpailukin varsin lähellä. Melkein sama matka tulee ajettua usein Suomenkin kisoihin. Sävsjöhön oli matkaa Tukholmasta 350 kilometriä.

– Kisa meni häneltä suorastaan yllättävän hyvin, sillä Minea oli kisamatkalla antibioottikuurilla, Janne Terkola selvittää.

Mira Terkola puolestaan ampui sunnuntaina viimeisenä kilpailupäivänä oman ennätyksensä 606,8 ja oli tuloksissa 51.

Molemmat ampuivat kaikkina kolmena kilpailupäivänä. Kilpailusuorituksia eli ampujia tyttöjen sarjassa oli yhteensä yli 110, ja se oli isoin yksittäinen sarja Swedish Cupissa.

Janne Terkola kokee isoimmaksi yllätykseksi sen, että molemmat tytöt ampuivat nimiinsä uudet kilpailuennätykset.

– Noin kova tulos noin isossa tapahtumassa on hieno asia. Kivääripuolella ampujia oli liki 400. Pistoolilla ampui myös 400 eli puolet ja puolet. Suomessahan ilmakivääri on suositumpi laji, mutta Ruotsissa ja Euroopassa pistoolilla ammutaan Suomea yleisemmin.

Seuraavat koitokset ovat huomenna lauantaina Espoo Openissa, jossa myös on paljon osanottajia Suomen mittakaavassa.

– Meidän tämän kauden pääkilpailuna ovat huhtikuun alussa pidettävät henkilökohtaiset SM-kisat Turussa. Joukkue-SM puolestaan ammutaan helmikuun lopussa Mikkelissä.

Mira ja Minea Terkolat käyvät Salossa harjoituksissa 3–4 kertaa viikossa. Nyt he kisaavat SM-tasolla ja tulevaisuuden tähtäimiä on syytä luoda lisää kohti kansainvälisiä kisoja. Ruotsin kisoissa Salon Seudun Ampujista oli mukana kaikkiaan kuusi kilpailijaa.