Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä juttua vuosi sitten helmikuussa. Osapuolet antoivat lausuntonsa ja vastaselityksensä valmistavan istunnon jälkeen, mutta asiaa ei ole vielä tähän päivään mennessä käsitelty käräjäoikeuden varsinaisissa istunnoissa.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen ei tiedä, koska käsittelyn voidaan odottaa valmistuvaksi.
– Alunperin arvio oli, että se olisi saatu käsitellyksi viime syksyyn mennessä. Se ei sitten toteutunut. Tällä hetkellä ei ole mitään tietoa käsittelyn valmistumisesta.
Jutun jatkokäsittelylle ei ole määrätty aikatauluja. Yksi suunniteltu istunto on jo peruuntunut.
Kaupunki jätti vakuusyhtiötä vastaan kanteen uimahallin 665 000 euron suuruisen rakennusaikaisen vakuuden vanhenemisesta. Myös vakuutusyhtiöltä on vaadittu korvauksia. Nordic Guaranteen mukaan vakuuden vanheneminen johtuu Someron kaupungin omista laiminlyönneistä, koska se ei uusinut vakuutta. Yhtiö kiistää syytökset.
Rakentamisen aloittanut salolainen rakennusliike Kerroskivi ei ole maksanut Somerolle käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomitsemia noin miljoonan euron korvauksia. Tämän hetkinen oikeuskiista koskee Kerroskiven ennen rakennustöitä antamaa vakuutta. Nordic Guarantee ei ole vakuutta maksanut, koska yhtiön mielestä se vanheni asian oikeuskäsittelyn aikana.
– Ei sieltä ainakaan oleellisesti ole tulossa mitään. Ehkä ulosoton kautta jotakin saadaan, mutta se on pieni osa koko summasta, Suikkanen huomauttaa.