Tekstaripalstalla olleen mielipiteen takia kirjoitan kesäteatterin tekemisestä.
Someron Tupanäyttämön toiminta alkoi jo 1960-luvulla tupateatterina, vakiintuen sitten kesäteatteriksi Havuharjulle, jossa on vuodesta 1982 esitetty kesänäytelmä lähes joka vuosi. Itse olen ohjannut Havuharjulle 15 kokoillan näytelmää vuodesta 1995 lähtien. Sen lisäksi olen näytellyt, puvustanut, lavastanut, tehnyt pieniä käsikirjoituksia, suunnitellut julisteita, vetänyt runoryhmää, markkinoinut ja tehnyt kaikkea mahdollista. Olen näytellyt myös muissa harrastajateattereissa, joten voin sanoa tuntevani harrastuksen ilot ja murheet perinpohjaisesti.
Rooleihin sopivien ihmisten löytyminen on usein melkoinen haaste, rankkaa ja aikaa vievää. Ammattiohjaajan palkkaaminen helpottaa hieman tilannetta, sillä rekrytointi kuuluu osittain hänen työhönsä. Huonona puolena tietysti on, että ohjaajan työ ei ole ilmaista.
Mikä sitten tekee roolittamisesta niin vaikeaa?
Näytelmätekstejä lukiessa huomaa, että suurimmassa osassa näytelmiä rooleja on enemmän miehille kuin naisille. Harrastenäyttelijöistä enemmistö on kuitenkin naisia! Viisikymppinen nainen ei voi näytellä uskottavasti kaksikymppistä miestä, jos näytelmän tyylilaji on realismi!
Mistä löytää ne ihmiset, jotka sitoutuvat harrastukseen ja ovat valmiita tulemaan kaikkiin sovittuihin harjoituksiin? Someron Tupanäyttämön tavoitteena on tehdä mahdollisimman tasokkaita esityksiä tunnetuista käsikirjoituksista. Tasokkaan kesänäytelmän tekeminen vaatii noin 40 harjoituskertaa. Ensi-illassa esityksen on oltava oikeasti valmis! Harrastajan palkka on tietoisuus ja ilo onnistumisesta. Tehdään niin hyvin kuin suinkin osataan ja jopa itsensä ylittäen! Usean ammattiohjaajan suusta kuultuna, harrastajanäyttelijä voi olla ihan yhtä hyvä kuin ammattilainen, jos intoa ja osaamista riittää.
Viime kesän Pässi-näytelmän harjoitukset aloitettiin maaliskuussa ja se vaati noin 50 harjoituskertaa, joissa kaikissa siis ohjaaja oli paikalla. Kaikkien näyttelijöiden ei tarvitse olla paikalla jokaisessa harjoituksessa. Nimiroolin esittäjälle, joka esitti käsikirjoituksen mukaisesti Pässin lisäksi myös kaksi muuta roolia, harjoituskertoja oli kolmisenkymmentä. Yhden harjoituksen kesto on kahdesta kolmeen tuntia. Ennen ensi-iltaa harjoitus saattaa venyä yli nelituntiseksi. Pässiin rooliin näyttelijän löytämiseen kului viikkoja. Onneksi pitkän ja hankalan etsimisen jälkeen sopiva ja innostunut löytyi Salosta.
Näyttelijöiden etsintä tapahtuu yleensä lehti-ilmoituksilla, Facebookissa, puskaradiossa, verkkosivuilla, kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vaikuttaa siltä, että näyttelijöiden löytäminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Sitoutuminen tiiviiseen harjoituskauteen on monelle nykyihmiselle vaikeaa, kun on ”niin paljon muutakin”. Yksi syy on se, että harrastajateattereita on entistä enemmän. Somero on ilmeisesti liian pieni paikkakunta, jotta harrastajia löytyy tarpeeksi. Muun muassa Salossa kesäteatteriin halukkaista tulijoista joudutaan jättämään osa pois, koska rooleja ei ole tarjolla.
Innokkaita nuoria on ollut tulossa joinain vuosina myös Tupanäyttämölle enemmän kuin on mahtunut mukaan. Tässä Somerniemen Musiikkiteatteri on tehnyt hyvää työtä tarjotessaan tekemistä energisille nuorille.
Someron Tupanäyttämön toiminta-ajatuksena on aina ollut tehdä teatteria kaiken ikäisten, kaikenlaisten ihmisten kanssa. Aloittelijalle löydetään avustajan rooli, jaloistaan huono ei joudu juoksemaan mäkeä ylös ja alas. Tekemistä löytyy lavastajille, ompelijoille, lipunmyyjille, kahvioon, liikenteenohjaukseen ja vaikkapa tsemppiryhmään, jos näyttämölle ei uskaltaudu. Heinäkuussa pyritään toiminnassa pitämään noin kolmen, neljän viikon tauko, kun kevät ja alkukesä ovat kuluneet tiiviisti teatterilla. Koko kesä ei siten kulu teatterilla.
Tervetuloa mukaan toimintaan! Ainoa vaatimus iloisessa porukassa on palava into teatterin tekemiseen!
Merja Koivaara
Someron Tupanäyttämön aktiivi