Voima luopui sarjapaikastaan

0
Voima varmisteli syyskuussa Kolmosen sarjapaikkaansa Toejoen Veikkojen kustannuksella. Somerolaisten luopumisen jälkeen ToVe saa kuitenkin sarjapaikkansa takaisin. Kuvassa usean kauden ajan somerolaisjoukkueen kapteenina toiminut Pablo Gomez-Marttila (14).

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Voima on luopunut oma-aloitteisesti sarjapaikastaan jalkapallon miesten Kolmosessa. Seura ei vahvistanut määräaikaan mennessä osallistumistaan ensi kesän sarjaan ja sen paikka on jo luovutettu edelleen porilaisseura Toejoen Veikoille.
Voiman jalkapallojaosto teki joulukuussa päätöksen, jonka mukaan seura ei jatka miesten edustusjoukkueen toimintaa ainakaan ylimmillä sarjaportailla. Ilmoittautuminen alueen alimmalle sarjatasolle on tiettävästi mahdollista vielä kuluvan vuoden puolellakin.
Voima ehti olla miesten joukkueellaan edustettuna piirin- ja valtakunnallisen tason sarjatoiminnassa yhtäjaksoisesti 1970-luvun puolivälistä lähtien, eli pitkälti yli neljäkymmentä vuotta.
Parhaimmillaan Voima pelasi tällä vuosituhannella useamman kauden ajan valtakunnallista Kakkosta. Suomen Cupissa seuran meriitteihin kuuluvat muun muassa vierasottelu Helsingin Jalkapalloklubia vastaan ja toisen Veikkausliigaseuran, Maarianhaminan IFK:n kohtaaminen Someron urheilukentällä.
Viime kesänä somerolaisseuraseura sijoittui Länsi-Suomen piirin Kolmosessa kahdeksanneksi ja varmisti seuraavan kauden sarjapaikkansa neljän pisteen erolla parhaaseen putoajaan.

Voiman jalkapallojoukkue 1970-80-lukujen taitteessa: Martti Lehtinen (edessä vas.), Juha Säippä, Heikki Lehtinen, Ismo Valve, Hannu Manninen, Harri Vuorela ja Jyrki Laine sekä Timo Rannikko (takarivi vas.), Matti Hakamäki, Aulis Tamminen, Tuomo Lehtinen, Kauko Lakkamäki, Harri Ylitalo, Hannu Saarinen, Jouko Lehtinen ja Raimo Hagelberg.

Katsaus Someron Voiman jalkapalloiluun 1974–2019

Teksti Tuomo Lehtinen

Somerolla on pelattu jalkapalloa aikuisten tasolla noin 45 vuotta; tosin ainakin 1950-luvulla jo Voiman nimellä palloa potkittiin, mutta vuosiksi homma loppui innostuksen ja vetäjien puutteesta.
Viimeisen 45 vuoden aikana seuraa on edustanut monenlaisia, lajista kiinnostuneita pelaajia. Osa mukana olleista palloilee nykyään pilvien yläpuolella, maankamaralla tallaavista entisistä pelaajista moni on saanut pysyvän innostuksen lajiin ja jatkaa jollakin tavalla palloilun parissa, ainakin innokkaana seuraajana jos ei muuta.
Muutaman viimeisen kauden aikana seuran sisällä on ollut erilaisia ristiriitoja, joista on seurannut kiivaitakin keskusteluja taustoilla vaikuttaneiden henkilöiden kesken. Työtaakka, jonka osa mukana olevista on kokenut kuluttavaksi ja liian raskaaksi, on yksi iso syy näihin erimielisyyksiin.
Yksi iso asia myös on talkootyö, jonka osuus edelleen näyttelee merkittävää osaa seuratoiminnassa. Sen jakautuminen oikeudenmukaisesti ei ole toteutunut. Suurimpana syynä pidän kuitenkin kokonaisuuden käsittämistä yleensäkin seuratoiminnassa. Jos asia ei aukene, se aiheuttaa varmasti eniten ongelmia.
Vuosien saatossa on tullut tavattua lukuisia henkilöitä joiden kanssa asiaa on puitu. Valitettavan usein hommat ovat kaatuneet ratkaisemattomiin erimielisyyksiin, joita eri seurojen sisälle on muodostunut. Ollaan oltu mukana pari vuotta jonka aikana kaikki uutuudenviehätys on kadonnut eikä asiassa nähdä enää mitään, minkä vuoksi kukakin aikaansa mielestään kuluttaa, joten siirrytään sivustaseuraajan rooliin, osittain helpottuneenakin.
Someron Voiman jalkapallojaostossa on ollut hyvä henki vuosikymmeniä. Jos mietitään taaksepäin mitä kaikkea on saatu menneinä vuosina aikaiseksi, voidaan tyytyväisenä katsella taaksepäin ja muistella vuosia, joiden vieriessä juttua on kehitetty, ja opittu tietysti itsekin, välillä kantapäänkin kautta.
Laji, josta on kysymys, on myös ratkaisevassa roolissa. Yhdistelmä, joka muodostuu seuratoiminnasta ja tässä tapauksessa lajista nimeltä jalkapallo, on kokonaisuutena todella merkittävä. Olen usein sanonut, että tarvitaan laajempaa näkemystä asioissa, joihin takerrutaan, kun ollaan niin sanotusti alamäessä.
Usein olenkin, jopa osittain huvittuneena, saanut kuunnella nuorempien vähätteleviä kannanottoja menneisiin vuosiin. Olen sanonutkin muutamille, että katsotaan nyt vaikka kymmenen vuoden päästä, jos vielä olet mukana, millaiset fiilikset hommaan on. Malttia näissä hommissa tarvitaan todella paljon. Maltti joka syntyy vuosien tekemisen myötä on korvaamatonta ja sitä kyllä tällä hetkellä tekijöiltä puuttuu.
Tämän vuoksi muutaman viimeisen vuoden aikana juttu on alkanut hälyttävästi repeillä. Seurassa on useita jaostoja joiden toiminta jatkuu hyvällä volyymilla. Jalkapallo, joka on ollut seuran selvästi suurin osa kokonaisuutta, on tällä hetkellä jatkuvan moralisoinnin kohteena. Hälyttävää onkin, että kaikki viat ja väärin tehdyt asiat löytyvät yhtäkkiä juuri 1970–90-luvuilla saavutetuista ansioista.
Arvostelijoita tuntuu riittävän niin sanottujen omien porukoiden lisäksi ja omien jatkeeksi istuskelemassa myös pyöreissä pöydissä, joista kieltämättä montaa muutakin asiaa Somerolla parannetaan.
Arvostelevaa keskustelua on aina ollut liikkeellä; välillä on tasaisempaa, välillä taas peikot saavat puhtia puheisiinsa. Tämänkin puolen ymmärtäminen on osa kokonaisuutta, vaikka sitä ei tarvitse eikä pidäkään hyväksyä. Omat virheet pitää myöntää ja oikaista itse, neuvojen hakeminen kuulopuheiden lauseista aiheuttaa hilpeyttä vastaantulijoissa sen verran, ettei tummia laseja voi ottaa pois silmiltä.
Näistä syistä järjetön vertailu ja varsinkin muiden mukana olevien arvostelu on saanut sijaa ja pitää ehdottomasti kitkeä pois toiminnasta, muuten homman voi kuopata kyllä nopeasti. Jos ei pysty hallitsemaan omaa tekemistään huuppailemalla mukana jos jonkinlaisissa kuvioissa, ei voi olla mitenkään mahdollista, että muiden tekemisiin puuttuminen ja niiden arvosteleminen on edes vähääkään järkevällä tasolla.
Tuskin elän enää 45 vuotta, jos ajatellaan seuraavaa samanlaista ajanjaksoa, eikä tämän hetkisellä menolla tarvita ketään muutakaan tekemään vertailuja samanmittaiselle jaksolle. Rahallinen panostus alkaa tänä päivänä olla merkittävä, finassipuolta on kehitelty vuosien varrella monella tavalla. On löytynyt yhteistyötä yritysten kanssa, heiltä on saatu tukea mainoksien muodossa ja niin edelleen.
Suurin yksittäinen ja varmasti myös lajiin liittyen hienoin tapahtuma on kesällä pelattava Suviheinäturnaus. Yli 20 vuotta tapahtuma on ollut kesän kohokohta, jossa paljon seurassa joskus pelanneita naisia ja miehiä mittelee päivän osaamistaan kahden päivän ajan futiksen parissa. Rahan kerääminen on osa kokonaisuutta, ilman tätäkään osiota rattaat eivät pyöri.
Viimeaikaisten arvostelujen kylkiäisinä on tätä puolta vedetty mukaan myös monella tavalla. Vaikkakin oma työmäärä on suuri, on jokseenkin harkitsematonta kuuluttaa että mitään ei ole ollut, kaikki on saanut aloittaa tyhjästä.
Seuratoiminnassa ei valitettavasti joka päivä siinä kuuluisassa valmiissa pöydässä viittä tai kuutta laatua ole tarjolla, mutta Voiman pöytään on varmasti saatu tämän 45 vuoden aikana riittävästi toimintaan tarvittavia työkaluja, jos asian näin ilmaisee. Puhutaan kehittämisestä, mutta ei nähdä mitä jo on valmiina ja mitä on saatu vuosien kovalla uurastuksella hankittua. Olen jo hyvinkin ikämiesporukkaan kuuluva, ja pitää tunnustaa että nuorempikin voisi olla, mutta jos kriteerinä olisi tuollainen ajatusmaailma, varmuudella: ei kiitos.
Nuoret, juuri ehkä koulunsa aloittaneet tytöt ja pojat, joista kootaan samalla tavalla kuin ennenkin seuran juniorijoukkueita, ovat Somerolla vuosivuodelta vähentyneet eikä joukkueita meinata saada jatkamaan sarjoissa juuri 12–13 ikävuotta pidemmälle.
Tällaisen asian käsittäminen ja käsittely tuo tietysti mieleen vaihtoehtoja, joista mallia on saatavilla muualtakin. Pienet paikkakunnat, joissa jalkapalloa harrastetaan, ovat yhdistelleet ikäluokkia toisten paikkakuntien kanssa ja saaneet tällä tavalla nuoria jatkamaan pelaamista vielä parilla kolmella vuodella.
Viisitoistavuotiaana pärjääminen aikuisten sarjassa on todella harvinaista ja kuitenkin tähtäin pitäisi olla seuran aikuisten edustusjoukkueessa. Tämä osio kokonaisuudesta onkin ollut se vaikein nieltävä monella paikkakunnalla.
Intoa siis aluksi on vanhemmilla ja lapsilla, muutama vuosi mukana ja toiselta tai molemmilta alkaa innostus hiipua, niin ollaan tilanteessa, johon haetaan ratkaisua, miten tästä eteenpäin. Taas palataan kysymykseen, jossa resurssipula vaikuttaa lopputulokseen, kuka on valmentaja ja kuka on pelaaja, jatketaanko jotenkin vai ei lainkaan.
Yksi asia, joka usein jää vähälle arvioinnille on menestys. Joukkueet, jotka sarjoihin osallistuvat, ovat mukana kilpasarjoissa, joissa pelataan pääsääntöisesti voittaminen tavoitteena. Asetetaanko osalle pelaajista liikaa painetta juuri tavoitteen vuoksi vai aiheuttaako kyseinen asia isä- tai äiti-valmentajalle liikaa paineita? Oma lapsi kentällä, itse valmentajana laidalla ei ole parhaita yhdistelmiä tässäkään lajissa.
Olen usein miettinyt kumpi on kovemmilla, pelaaja vai valmentaja, jos edelleen puhutaan tavoitteista, joita pelissä on ja pitääkin olla. Olen itse toiminut valmentajana vuosia eri tasoilla aikuisissa ja junioreissa, enkä suosittele yhdistelmää, jossa oma lapsi pelaa joukkueessa, jota oma vanhempi valmentaa.
Tämän kokoisissa kylissä on tilanne yleensä sellainen, ettei valmentajaa löydy muualta, talkoilla kun mennään. Joten vaihtoehdot ovat niiltä osin vähissä. Asiasta on käyty keskusteluja valmentajakursseilla. Kursseja kannattaa käydä, jos lajista on tosissaan kiinnostunut, sieltä löytyy asiatietoa jopa niillekin, jotka jo omasta mielestään ovat tarpeeksi asioista perillä.
Tarpeeksi kun asioita on mietitty, tai ainakin luullaan, että ollaan jotenkin hommaa käyty läpi, aletaan miettiä vaihtoehtoja asialle, jolle sitä ei ole. Aikuisten joukkueet koostuvat aikuisista ja niin tulee aina olemaan. Nuorista tulee aikuisia, mutta aikuisista ei valitettavasti tule enää nuoria. Molempien etuoikeuteen kuuluu saada mahdollisuus jatkaa pelaamista. Tämä vaatii laajemman käsityksen jos puhutaan lajista, jota tässä jutussa osana käsitellään.
Noin 15 vuoden junioripuolen valmennusjakson jälkeen tulin siihen tulokseen, että aikuisilla ja nuorilla aikuisilla pitää myös olla mahdollisuus jatkaa pelaamistaan täällä Somerolla, joten siihen olen panostanut oman osani tekemisestä, jota voi kutsua myös seuratyöksi. Nyt tämä ajanjakso on saatu päätökseen omalta osaltani.
Vuodet, jotka olen ollut mukana tässä seuratyön ja jalkapallon muodostamassa kokonaisuudessa, ovat antaneet ja myös opettaneet paljon. Erilaisia ihmisiä, joiden kanssa varsinkin lajista on ollut helppo keskustella, on ainakin satoja, joita en varmasti olisi ilman näitä juttuja koskaan edes tavannut.
Seurassa on myös vanhoja tekijöitä, joiden kanssa taivalta on tullut tehtyä kymmeniä vuosia yhdessä. Rannikon Timppa, Valveen Ipo, Lehtisen Heikki, Mannisen Hannu, Toivosen Tomppa, tässä muutama henkilö, joille hatunnosto on vähintä, mitä voi tehdä jälkeen näiden antoisien vuosien.
Tämä siis tällä erää. Hommaa jatketaan pienen huilin jälkeen, jossakin muualla kuitenkin.
Vanha sanonta, jonka olen kuullut arvostamaltani toisen lajin edustajalta kuuluukin: ”Kerran tullaan ja kerran mennään”, saattaa tässä olla paikallaan. Lauseessa on niin paljon totuuksia, joita hyväksymällä ollaan oikeilla jäljillä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here