ArskaLoKoKolle työvoitto ja rutiinivoitto

0
Korille – ja pallo sukkaan. Kaapo Nikander (51) mursi nokialaispuolustuksen

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Somerolais-loimaalainen koripallon yhteistyöjoukkue ArskaLoKoKo jatkoi parin viime viikonlopun aikana menestyksekkäitä pelejään Läntisen alueen alle 16-vuotiaiden poikien kakkosdivisioonassa.
Lieto-Koris isännöi ArskaLoKoKoa kevätkauden jatkosarjan kärkiottelussa. Vastus oli vahva, mutta Someron ja Loimaan pojat osoittivat, kuinka tasaiset kamppailut ratkaistaan viimeisessä erässä.
Jännittävien vaiheiden jälkeen ArskaLoKo voitti siihen asti kevätkautta tappioitta edenneiden kärkijoukkueiden kamppailun lopulta pistein 68–61 (33–35).
Ottelun alku oli vieraille vaikea. Lieto-Koris oli lähtenyt peliin kovalla sykkeellä, kun taas AL:n otteissa oli lievää hermostuneisuutta. Kun kotijoukkue vielä onnistui huikealla heittoprosentilla upottamaan peräti viisi kolmen pisteen heittoa pelkästään avauserässä, lyhyelle tauolle mentiin lietolaisten neljän pinnan johdossa (24–20).

Hyvä joukkuepeli voiton takeena

Toisessa erässä ArskaLoKoKo pääsi jo paremmin ottelun rytmiin kiinni ja sai tuotua palloa ilman hätiköintiä prässin läpi. Puoliaikaan mennessä vieraat kavensivatkin Liedon etumatkan kahdeksi pisteeksi. Kolmas erä tuotti taas pisteen voiton, joten päätöserään lähdettiin Lieto-Koriksen kutkuttavista 48–47 johtolukemista.
Viimeisessä erässä AL nosti puolustuksensa intensiteettiä, eivätkä lietolaisten kolmoset enää uponneet alkupelin tarkkuudella. Roope Heinonen teki hienoja ajoja kotijoukkueen korille ja koko joukkueen voitonnälkä kasvoi.
Neljäs erä oli ArskaLoKoKon hallintaa ja se päättyi vieraiden selvään 21–13 voittoon. Se riitti koko ottelun voittoon seitsemän pisteen erolla ja jätti AL:n ainoana puhtaan pelin joukkueena yksinään lohkon kärkipaikalle.
– Pelasimme ennen kaikkea hyvin joukkueena ja aika-ajoin saatiin erittäin näyttäviä koreja hyvän syöttöpelin ansiosta.
– Onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Useat pelaajat ottivat oikeaan aikaan vastuuta harteilleen ja kaikki pelaajamme pääsivät pisteille, ArskaLoKoKon valmentaja Jani Mäenpää kehui suojattejaan.

BC Nokia nurin rutiinisuorituksella

Viime perjantaina ArskaLoKoKo sai Someron monitoimitalon iltapeliin vieraakseen BC Nokian. Kevätkierroksen alkutahtien perusteella se ei lukeudu lohkon parhaimmistoon, mutta ei myöskään aivan alimpaan tyvikastiin.
Vahvalla asenteella peliin lähteneen ArskaLoKoKon kyydissä nokialaisilla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia. Vaikka kotijoukkueen suurin hurmos pelin edetessä hieman laantuikin, lopputulokseksi kirjattiin ylivoimainen 79–53 (47–22) kotivoitto.
AL:n pelaajista Heinosen alkupelin taistelu molemmissa kenttäpäädyissä siivitti koko joukkuetta nopeaan tahtiin reippaalle karkumatkalle. Läpi ottelun varmasti pelanneet Jesper Mäenpää ja Kaapo Nikander johdattivat ArskaLoKoKon ratkaisevan tuntuiseen 25 pisteen taukojohtoon.
BC Nokia roikkui jotenkin mukana lähinnä uskomattomilla kolmen pisteen rykäisyillään. Korin alta pussittelu tuotti vieraille suuria vaikeuksia, mutta kolmoset solahtivat sukkaan kovalla prosentilla!
Kahdessa viimeisessä erässä ArskaLoKoKon valmennustiimi pyöritti vinhaa vaihtorulettia, jakaen peliaikaa tasaisesti kaikille pelaajille. Neljännen erän onnistujaksi kotijoukkueesta voi nostaa Eetu Joutsennevan , joka nosteli korin alta varmoja pisteitä.

Tavoitteena mitalipeliturnaus

ArskaLoKoKolla on nyt neljän viikon tauko peleistä, minkä jälkeen ohjelmassa on vielä kolme runkosarjan ottelua. Lohkon neljä parasta joukkuetta pääsevät lopulliseen Final Four -turnaukseen, jossa ratkaistaan tämän sarjan mitaleiden kohtalo.
Alkukierrosten neljän voiton putkellaan ArskaLoKoKo on tiukasti kiinni Final Four -paikassa, joskin seuraavilla kierroksilla vastaan tulevat vielä ennalta vahvat Rahola/Pälkäneen -yhdistelmäjoukkue sekä Rauma Basket.
Voitto ennakkoasetelmien valossa hieman heikommasta Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueesta riittäisi kuitenkin takaamaan paikan lopputurnaukseen.

Syyskauden kokoonpanostaan ArskaLoKoKo on menettänyt kaksi pelaajaa, mutta vahvistunut ”penkillä”. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa mukana ollut Jari Käkönen on liittynyt joukkueen valmennusrinkiin loppukauden ajaksi.

ArskaLoKokon pistesaldot kahdella viime kierroksella: Jesper Mäenpää 7/8, Samu Kivinen 4/4, Niilo Koivisto 2/1, Eetu Joutsenneva 8/8, Markus Klemola 6/2, Vilho Välttilä 8/8, Roope Heinonen 11/11, Kaapo Nikander 21/31, Niko Nieminen -/2 ja Erton Bytyqi -/4.