Nuorena aikuisena vietin seitsemän vuoden aikana useamman yön viikossa yökerhoissa. Tämä johtui siitä, että soitin niissä levyjä – olin ammatiltani tiskijukka (DJ).
Hommassa näki paljon elämän menoa – niin iloja kuin surujakin. Ihmiset tanssivat, juhlivat, ihastuivat, itkivät, tappelivat ja nauttivat monista asioista – pääsääntöisesti alkoholista.
DJ:nä piti pysyä raittina työnaikana, mutta moni työtovereistani musiikkibisneksessä aloitti oman juhlimisen työvuoron päättyessä. Hyvin olisin voinut lähteä tähän juhlimiseen mukaan. Ainakin kovasti muut painostivat. Olin kuitenkin nuorena työntekijänä yökerhoissa ehtinyt jo nähdä juhlimisen lisäksi alkoholin negatiiviset vaikutukset, joten alkoholinkäyttö ei ollut minulle itsestäänselvyys.
Lopullinen syy, miksi en ikinä lähtenyt mukaan, oli oma tapani kapinoida. Nuorena teininä en tykännyt siitä kun oli tunne, etten ”kelvannut” muille selvänä. Ihmisten asenteet asiaa kohtaan ärsyttivät sen verran, että päätin olla juomatta lainkaan.
Ja niin kävi, etten ikinä aloittanutkaan alkoholin juomista. En ole edes maistanut kaljaa, enkä kokenut humalan tunnetta. Minulla ei ole mitään alkoholia vastaan, se ei vaan ole minun juttuni. Samalla tavalla, kuin en ole kiinnostanut Formula ykkösestä tai rullaluistelusta.
Samanaikaisesti olen kuitenkin ammatillisesti hyvin kiinnostunut alkoholismista ja sen vaikutuksista. Olen psykoterapeuttina paljon työskennellyt asiakkaiden kanssa, jotka haluavat pohtia alkoholinkäyttöään ja sen vaikutuksia. Sen lisäksi olen sosionomiopintojen loppusuoralla, minkä kautta olen oppinut alkoholismista ja päihdetyöstä vielä enemmän.
Pari viikkoa sitten kävin AA-kokouksessa Itä-Suomessa. Tämä ei ollut lainkaan ensimmäinen vierailuni vertaistukiryhmässä, mutta koin tämän silti hyvin arvokkaana kokemuksena. Paikalla oli viisi miestä ja heidän ikähaarukkansa oli 55–80 vuotta. Raittiusvuodet vaihtelivat kahdesta 47:ään.
Jokainen tarina oli yksilöllinen, mutta ilmassa oli haavoittuvuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta. Se mikä paistoi läpi oli, kuinka pienestä alkoholismi oli monien kohdalla kiinni. Kuulin surullisia tarinoita, mutta kokouksen aikana näin ja kuulin myös toivoa, kiitollisuutta, nöyryyttä, sinnikkyyttä, tukea ja taistelua. Tämän ryhmän jäsenet olivat yksimielisesti sitä mieltä, että ilman AA:sta saatua tukea kukaan heistä ei olisi enää elossa.
Toistuva teema kokouksessa oli se ilo, jonka jäsenet nykyisin saivat ”pienistä” asioista, jotka alkoholin käytön aikana olivat jääneet joko taloudellisista tai elämänhallinnan syistä tekemättä ja kokematta. Raittiuden myötä oli tullut myös positiivisuutta.
Yksi mies kertoi sen näin: ”Minä rakastan jäätelöä. Aikaisemmin ostin niin paljon alkoholia, että ei siihen edes ollut varaa. Nyt olen raittina, ja voin ostaa niin paljon jäätelöä kuin haluan, vaikka pakastimeen täyteen!”
Kerroin omasta taustastani yökerhoissa ja kuinka helposti olisin voinut olla ihan samassa tilanteessa. Olimme jokainen yhtä mieltä, että pienistä seikoista ja aika paljon tuurista elämänkulku on usein kiinni.
Kaikkein eniten opin vierailustani, että toivoa ja tukea on aina olemassa. Vaikka tilanne olisi minkälainen, apua on saatavilla. Elämänilo ja jäätelöpäivät ovat vielä mahdollisia.
Kiitos AA-kerhot sekä A-klinikka arvokkaasta työstä mitä teette, ja kiitos jokaiselle AA-jäsenelle, joka on uskaltanut avautua omasta tarinastaan ja tukea muita, jotka haluavat saavuttaa raittiutta. Olette kullanarvoisia.
Jody Merelle
terapeutti