Hanki Somerolta!

0
Kirjoittaja muistuttaa käyttämään somerolaisia palveluita.

Kyllä oli mukava palata takaisin Somerolle. Jouduin olemaan Helsingissä töissä ja asumassa kolme ja puoli vuotta. Siellä hälinässä sekä kiireessä, epäystävällisessä ilmapiirissä. Täällä meillä on kaikki ystävälliset kauppiaat, myyjät sekä pieneksi paikaksi tarvittavat, hyvät tavaravalikoimat. Pidetään niistä kovasti kiinni. Otetaan motoksi: Hanki Somerolta!
Paluumuuttaja

Täällä joskus kun on jotain tuotteita tarjouksessa ja tarjous esimerkiksi torstaista sunnuntaihin, niin sunnuntaiaamuna tuote on loppu. Miksei kauppiaat varaudu tarpeeksi, luulisi että raha kelpaa. Eikä ollut mitään mainintaa tarjouksessa, että niin kauan kuin tavaraa riittää.
Jouylie

Toivottavasti ohikulkutien kameraviidakkoon tulisi joku järki! Suojateitä pois, niin saisi nopeuden ainakin 60 km/h asti nostettua. Nyt tiellä liikkuu kuskeja, jotka varmuudeksi ajelevat vain neljääkymppiä!
Äly (lue Ely) hoi!

Olisi hyvä, jos koulujen ryhmäkoot eivät olisi liian isot, niin vastuu opettamisesta saataisiin takaisin kouluihin. Eikä niin, että koko ajan pitää vanhempien roikkua Wilmassa, hankkia ohjelmia ja vielä opettaa kaikkea mitä ennen vanhaan opittiin koulussa. Ei voi aina olla kustannuskysymys. Eihän näihin pikkukuntiin kohta enää kukaan lapsiperhe muutakaan, kun meininki on sama kuin isommissa kaupungeissa, ja ryhmäkoot täällä jopa isommat.
Ulkoisia paineita

Hämärän laskeuduttua Ojalankulmantien, Maisankannontien ja Koisthuhdantien liikenne moninkertaistuu. Supervaloilla varustetut autot tuikkivat pitkin peltoja. Liittyykö tämä jotenkin metsästykseen?
Kysyn vaan

Urheilukentän katsomo on selkeästi suojeltava rakennus Somerolla, komea, harvinainen ja erityinen. Aikoinaan koko Varsinais-Suomessa oli ainoastaan kolme isoa katsomoa: Turussa, Salossa ja Somerolla. Oma kotiseutuyhdistyksemme tekisi tärkeää työtä paikallisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi, jos se tekisi suojeluesityksen. Sillä selvitettäisiin suojelun tarve korkeammalta, museoihmisten taholta. Nykyinen katsomo on varmasti korjattavissa. Korvaava ”putkihäkkyrä” ei Someroa komista.
Ei kaikkea pidä purkaa

Maanomistaja: Syyskuusta saakka olen seurannut autorallia autoilla, joissa on ylitehokkaat valot iltahämärästä aamuun kelistä riippuen. Mitta on nyt täysi, irtisanon maani seuralta.
Myös maanomistaja

Hyväntekeväisyys ja auttaminenkin ovat työtä. Se onkin erikoista kun työn kulut: matkat, työvaatteet maksaa työn tekijä. Hienoja harrastuksia ne ovat. Siksi niitä ei lasketa työksi. Ei ole olemassa ilmaispalveluja. Joku tai jotkut maksavat aina.
”Edullista”

Asvaltointia? Mikä ihme on, että Helsingintieltä hautausmaan nurkalle olevaa tienpätkääkään ei uusita? Käykää päättäjät katsomassa olisiko tarvetta.
Viimeiselle matkalle menijät ihmettelee

Monet liikuntarajoitteiset ja yksinäiset ihmiset ovat huomanneet nettimedian, kuten Facebookin, oivalliseksi keskustelu- ja ilmoitusväyläksi. Korvaa myös pikkulehtien palstat. Tosin isoilla lehdillä, kuten Helsingin Sanomilla ja nettimediassa levikki on valtava.
Maksutonta tiedonjakoa

Usein ajattelemme asiantuntijoilla käynnit ja palvelut kovin kalliiksi. Selvähän se on, kun vertaamme niitä omiin nettopalkkoihimme ja eläkkeisiin. Kaikista menee aina verot ja sosiaalikulut, loma-ajan korvaukset ynnä muut sellaiset. Kiinteistö, hallinto, työväline, tarvittava jatkuva koulutus vaativat osansa. Aika vähän on töitä, joiden teettämisen pystyy kannattavasti tekemään alle 50 sentin minuuttihinnalla. Niinpä tehokkuus onkin yksi tärkeä osa työtä. Harva asiakas tietää tai ymmärtää kustannusrakenteita. Siksi hinnoista aina valitetaan. Ilmaistyötä ei ole olemassa.
Kustannuksia