Hiekkatiet kamalassa kunnossa

0

Hiekkatiet ovat lähes koko ajan kamalassa kunnossa, eikä niitä tunnu hoitavan juuri ketään, mikä on mielestäni hyvin valitettava ja huono asia. Jos tiet niin sanotusti jätetään täysin heitteille, se haittaa myös liikennettä, ja esimerkiksi liukkaat tiet saattavat johtaa jopa vaaratilanteisiin.
Muutama viikko sitten lähdin odottamaan bussia, jonka piti olla pysäkilläni klo 8.00, mutta sen sijaan odotin 20 minuuttia ylimääräistä, eikä bussi edes loppujen lopuksi tullut, sillä hiekkateitä ei ollut taaskaan hiekoitettu.
Tämä on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut monta kertaa. Muutenkin hiekkateissä on kauhean kokoisia reikiä, joita pitää jatkuvasti väistellä pitääkseen autonsa ehjänä. Joten jos teitä hoidettaisiin vähän paremmin, niin kaikilla olisi mukavampaa!

Alina Laurila