Voi ei! Housuni hajosivat, ja asun Somerolla, eikä täältä saa uusia housuja – sellaisia kuin minä haluan.
Sitten vain lähdetään ajelemaan Saloon tai Forssaan. Entä jos ei tarvitsisi ajaa kuin Someron keskustaan ja ostaa uudet housut?
Somerolle tarvittaisiin hyvä vaatekauppa, jossa olisi kaikkea kaikille. Siinä samassa voisi olla kaikkea muutakin kuin vaatteita, esimerkiksi apteekki, ruokakauppa ja nuorille tarkoitettu tila, jossa saisi olla koulupäivän jälkeen tai hyppytunnilla.
Somerolla kaikki palvelut ovat eri paikoissa.
Iäkkäät ihmiset, joilla ei välttämättä ole ajokorttia, joutuvat kulkemaan keskustaa edes takaisin.
Olisi hyvä, että kaikki olisi saman katon alla, johon voisi mennä ja ostaa kaikki, mitä tarvitsee ilman, että tarvitsee liikkua paikasta toiseen.
Sofia Toivonen, 8.lk