Kirja alkaa elää taulussa uutta elämää

0
Katutaidetta. Kirjojen selkämyksistä on syntynyt talojen rivistö kadulle päin.

Kirjaston Parvigalleriassa on taidenäyttely, joka natsaa hyvin kirjastoon ja tämän päivän kierrätysteemaan.

– Tänä päivänä heitetään paljon kirjoja ihan roskiin tai viedään kierrätykseen. Taiteessani vanhat kirjat saavat uuden elämän, sanoo Anne Ahonen.

Hyvinkääläinen Ahonen on kolmisen vuotta maalannut ja askarrellut tauluja, joissa hän on käyttänyt materiaalina vanhojen kirjojen sivuja, kansia ja selkiä. Hän on koonnut raamien sisälle kollaasinomaisia raikkaita kokonaisuuksia. Akryylimaalaus on joskus teoksen pääosassa, joskus sivuosassa.

Kirjan selät ovat muuttuneet esimerkiksi talojen julkisivuiksi, torneiksi ja ikkunoiksi. Onpa hän kirjaimellisesti sukeltanut kirjojen sisuksiin eli kaivertanut tien sisälle satuun.

Anne Ahosen kirjataide on saanut hyvän vastaanoton. Siitä tulee hyvä mieli.

– Lapset tykkäävät kovasti. Ehkä siksi, kun taulusta voi bongata tuttuja satuja ja hahmoja.

Kolmisen vuotta sitten hänen ystävänsä Katri Oikarinen houkutteli kokeilemaan, mitä on yhdistää kirjat ja maalaaminen. Oikarinenkin tekee taidetta vanhoista kirjoista.

Ahonen könyää kirpputoreja, kierrätyskeskuksia ja kirjastojen poistopisteitä, josko sieltä tupsahtaisi eteen etenkin satukirjoja. Ystävät ja tuttavat tuovat hänelle materiaalia taiteeseen käytettäväksi.

Vanhojen kirjojen keltaiset sivut ja taiten tehdyt selät ovat hänen mielenkiintonsa kohde.

– Kauniit kuvat herättävät mielenkiintoni. Niistä saa ideoita.

Idearikkautta tarvitaan.

– Tulee nähdä silmissään, mikä teoksesta tulee.

– Vanhoja kirjoja voi käyttää monella tavalla, kuten taittelemalla, leikkaamalla ja liimaamalla. Näin niistä syntyy mielenkiintoisia kolmiulotteisia juttuja.

Kokoamisessa tarvitaan sorminäppäryyttä. Hyvä apuväline on mattopuukko, jolla pystyy irrottamaan kirjan kovempaa materiaalia vanhasta ympäristöstään.

Anne Ahonen pitää askartelusta ja lukemisesta. Maalaaminen ja tavaroiden sommittelu on hänestä hyvin mielenkiintoista ja inspiroivaa.

– Usein jo edellistä sommitelmaa tehdessä tulee uusi idea päähän, jota hinkuu päästä malttamattomasti tekemään.

Innoitus uuteen tauluun voi tulla kirjan juonesta, henkilöstä, ajatuksia herättävästä kuvasta tai vaikka komeasta kirjan selästä.

– Monissa teoksissani aiheet ovat historiallisia tai fantasiamaailmasta.

Ahonen pyrkii siihen, että valmiista uudesta taulusta käy jotenkin ilmi, mikä on kirjan alkuperä. Tarinan henkilö tulee ulos kirjasta ja asettuu jollain tavalla tauluun.

Anne Ahonen on Hämeen Taidearttelin puheenjohtaja. Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen Hämeenlinnan ja lähikuntien kuvataiteesta kiinnostuneet henkilöt ja luoda mahdollisuus kehittyä työn tai harrastuksen parissa. Yhdistys täydentää toiminnallaan, kuten erilaisilla taidepiireillä, kursseilla ja näyttelyillä, kaupungin palveluja.

Taidearttelilla on Parolassa toimitila, jossa kokoontuu tekniikaltaan erilaisia taidepiirejä.

– Arttelin toiminta kehittää jäsenistöä ja tuo sille mielihyvää. Se lisää yhteisöllisyyttä ja kasvattaa yksilöitä. Yhdistys on avoin kaikenikäisille ja helposti saavutettavissa, kertoo puheenjohtaja.

Ahonen on kierrättänyt ”kirjataulujaan” lähinnä kirjastoissa. Tällä hetkellä hänen teoksiaan on näytillä Someron kirjaston Parvigalleriassa sekä kirjastossa Kirkkonummella 28.2. saakka.

Sen jälkeen ne pääsevät palvelutalo Inkilänhoviin Riihimäelle ja Hätilän hammashoitolan seinille Hämeenlinnaan.