Kiva tehdä somerolaista käsityötä

0
– Näitä me teemme

Helsingin Venemessuilla valmistamiensa meritaimenten pyyntivieheiden ja -uistimien kanssa mukana ollut Jarno Vähämäki Somerolta on ollut kysytty kaveri.

– Kyllä sitä ihmiset täällä tulevat ihmettelemään, miten voi olla mahdollista, että pienestä maalaiskylästä keskellä peltoja voi tulla uistimia, joka ovat ihan kuuminta kärkeä!

Vähämäki ei ole kätkenyt kynttilää vakan alle.

– Kaikille olen aina kertonut, että nämä vieheet ovat somerolaista käsityötä.

Ongelmana on se, että enää ei saada tehtyä niin paljon kuin tuotteita menisi jälleenmyyjien kautta kaupaksi. Pitäisi löytää kolmas kaveri lisää.

– Minä aikoinaan loin näille tuotteille mallit. Niitä ruvettiin haluamaan niin paljon, että pyysin kalastuskaveriani Samu Pohjolaa kumppaniksi. Yhdessä perustimme J. King Fishingin 2000-luvun alkuvuosina.

Vähämäki on myös kalastusmatkailuyrittäjä.

– More Than Fishingissä on kolmantena mukana Tero Keinovaara. Olemme matkailutuottajia ja valmismatkajärjestäjiä ja tarjoamme elämyksiä kalastuksen tiimoilta.

– Lisäksi olen Ursuitilla huoltoteknikkona, Turun ammatti-instituutin tekninen asiantuntija sekä Aidian Oy:n eli entisen Orion Diagnostican keikkaa tekevä huoltomies.

– Tällaisten töiden tekeminen antaa ihmiseen luottamusta, että kun itseensä uskoo, on mahdollisuus pärjätä. Suomalaista käsityötä arvostetaan todella laajalti, Jarno Vähämäki tähdentää.

Venemessut ovat avoinna vielä lauantaina ja sunnuntaina.