Koulukuljetukset ja bussit kuntoon

0

Mielestäni Somerolla moni bussi on huonokuntoinen sekä ajoreitit ja -ajat ovat ihan surkeita. Olisiko sinusta kivaa matkata bussilla, joka rämisee kaikkialta, vesi tulee paikoitellen säästä ja bussista riippuen sisälle, ja sisätilat eivät ole kovinkaan hyvät? Tai olisiko kiva tulla kotiin tosi myöhään illalla, kun ei muita kyytejä kotiin juurikaan ole?

Itse olen käyttänyt yläkoulun ajan koulukuljetuksena bussia. Nyt 8. luokan aikana bussit ja yhtiö vaihtuivat, ja hyvien bussien tilalle tulivat bussit Ruotsista: kaksi huonompaa valkoista ja kaksi parempikuntoista vihreää. Aluksi kuljimme vihreällä bussilla, mutta nykyään kuljemme valkoisella (lempinimi maitomopo). Vihreän lempinimi on kurkkumopo. Vihreissä on paremmat sisätilat, esimerkiksi latauspaikat. Valkoisissa ei niitä ole.

Tammikuun lopulla 2020 toinen valkoinen bussi oli kirjaimellisesti homeessa. Haju oli ollut hirveä, eikä kukaan istunut siellä. Olin tyytyväinen, kun itse en joutunut istumaan siellä, mutta säälin niitä, jotka joutuivat kärsimään matkan ajan. Miksi tällaisia busseja kehdataan tuoda tänne? Rahaa riittää muualle, mutta ei voida hankkia mukavampia busseja Somerolle, kun täällä niitä kuitenkin käytetään paljon.

Bussit lähtevät koululta klo 15.10, ja itse pääsen bussista pois noin 16.19. Yli tunti bussissa! 7. luokalla sain vielä kyydin tienpäähän taksilla ja olin 45 minuuttia aikaisemmin kotona, mutta sekin jätettiin pois yhtiön vaihduttua. Omalla kohdallani bussin tulo aamuisin vaihtelee riippuen säästä ja siitä, onko tullut viivästyksiä jonkun asian takia. Monesti olen ehtinyt juuri ja juuri kouluun, kun bussi on paljon myöhässä. Bussi ajaa nykyään melkein 10 kilometrin ylimääräisen lenkin iltapäivisin, mikä vie turhaa aikaa, ja totta kai itse olen viimeinen, joka jää kyydistä.

Monilla on monta kertaa viikossa harrastukset, ja jos on kotona vasta juuri ennen kuin pitäisi lähteä, jää kaikki syömiset sun muut pois. Itse kun tulen tiistaisin kotiin, en ehdi kuin laittaa itseni ja lähteä harrastuksiin. Kyllä siinä alkaa nälkäkin jo tulla, jos koulussa on ruoka aikaisin. Ei mitään järkeä. Kyllä bussissa on hauska matkata, mutta kyllä tuo käytetty aika on ihan älytön. Ja jos bussi olisi vielä homeessa?! Ymmärrän, että halpa yhtiö on aina parempi, mutta sitten ei mietitä näiden bussien kuntoa.

Yksi läheiseni kulkee kolmella uudella bussilla, joissa on kaikki maailman uutuudet, ja meillä on tuollaiset rotiskot. En ymmärrä tämän asian logiikkaa. Toivoisin, että saataisiin paremmat bussit Somerolle tai tehtäisiin jotain bussien kunnon eteen – samoin aikatauluille, että pääsisi aikaisemmin kotiin.

Mietin joskus, mitä bussikuskit ajattelevat työstään. Ajavatko he vaan, eikä muuta? Haluaisin muutoksen tähän kaikkeen. Uudet tai kunnostetut bussit olisivat hieno juttu, sekä aikataulut paremmiksi, niin kyllä hyvää palautettakin tulisi enemmän. Toivon, että tämä asia ymmärretään ja asioihin saataisiin muutos!

Emmi Kasurinen