Kysymys junnukiekosta ja vastaus siihen

0

Junnukiekko Somerolla. Samana vuonna (2010) syntyneet pelaajat pelaavat eri joukkueissa, toinen pienten kanssa, toinen ikäistensä kanssa. Eri maksut, eri käytännöt ja eri valmentajat. Jääkiekon harrastaminen menee liian totiseksi, jos lapsi vaihtaa ikäistensä joukkueeseen. Monilla paikkakunnilla valmentaja kannustaa eikä kilpailuta lapsia keskenään suorituksissa. Tämä estää monia Somerolla aloittamasta jääkiekon, ja samalla ihmetellään pelaajapulaa. Vanhemmilla liian paljon velvollisuuksia, jos lapsi pelaa ikäistensä kanssa. Joka viikonloppu pitäisi olla jossain. Eikö voisi vain harrastaa pelaamisen ilosta ja vieläkö on tarpeen kilpailla suorituksissa lasten kesken?

Muutosta toivova

Someron Pallon Juniorit tosiaan koostuu useasta joukkueesta. Jokaisella joukkueella on hieman erilaiset käytännöt toimia.
Kaikki joukkueet toimivat omanansa ja vastaavat itse myös esimerkiksi varainhankinnasta. Siksi joukkueiden kausimaksut saattavat erota toisistaan. Samoin joka joukkueella on eri kulurakenne.
Vaikka kaikki joukkueet toimivat omanansa, on kuitenkin seuran yhteiset säännöt ja arvot.
Joukkueiden toimihenkilöt ja valmentajat ovat kaikki vapaaehtoisia, ja seurassa ei ole yhtään palkattua henkilöä. Seura tekee yhteistyötä Jääkiekkoliiton kanssa, sekä yhden ison yhteistyöseuran kanssa.
Yhdessä me suunnittelemme kaikkien henkilöiden koulutukset, kausisuunnitelmat, joukkueiden ja koko seuran pitkän tähtäimen tavoitteet. Näin seura pystyy tuottamaan parhaat mahdolliset puitteet junnuille harrastaa sekä kilpailla jääkiekossa. Tämä on myös yksi seuran arvoista. Valmentajat eivät eriarvoista lapsia ja nuoria, vaan kaikille annetaan mahdollisuus kehittyä. Kaikki tapahtuu lasten ehdoilla, ketään ei pakoteta.
Eri ikäryhmillä on luonnollisesti omat valmentajansa sekä toimihenkilöt. Jos on pieni ikäryhmä ja sarjassa on paljon pelejä, silloin on usein tapahtumia.
SoPa junnut on pääosin kilpailuseura, kuitenkin teemme lasten ja nuorten kanssa arvokasta työtä, että myös he, ketkä eivät halua kilpailla, vaan harrastaa, pääsisivät jääkiekon tai ihan vaan luistelun piiriin.
Tästä on esimerkkinä Easy Hockey -hanke, joka on laitettu Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella pystyyn. Tässä voi käydä vain pelailemassa jääkiekkoa eikä tarvitse kuulua seuraan tai joukkueeseen.
Tähän on tullut hyvin osallistujia mukaan. Easy Hockey -toiminnasta sekä joukkueiden toiminnasta löytyy lisätietoa seuran sivuilta www.sopajuniorit.com
Teemme kovin töitä, että jääkiekkoa voidaan pelata Somerolla jatkossakin. Niin kilpatasoilla kuin ihan harrastemielessä.
Nähdään hallilla.

Terveisin
Mikko Lehtonen
Someron Pallon Juniorit ry
puheenjohtaja