– Yhtenä kesänä juhannuksen tienoilla oltiin partioleirillä. Yhtäkkiä alkoi sataa isoja rakeita taivaan täydeltä. Hetken maa oli niistä valkoisena, muistelee Emilia Ylösmäki.
Leevi Varjo toteaa, etteivät myrskyt ja ukkoset hetkauta eivätkä pelota häntä.
– Meidän lähipiiri taitaa ennemminkin katsella ihastuksissaan salamointia, tuumaa Ylösmäki.
Minna Pusan mieleen on jäänyt erityisesti Tapani-myrsky.
– Olin silloin töissä. Jaoin aamuyöstä sanomalehtiä. Puut huojuivat uhkaavasti. Toivoin, etteivät kaadu auton päälle. Kaatuneita puita oli pitkin poikin. Oli paikkoja, joihin ei päässyt, kertoo Pusa.
– Seuraavana aamuna tienoo oli kuin sotatantere.
Laura Kekäleellä ei ole karvaita kokemuksia myrskyistä eikä muista luonnonkuohuista.
– Sen on vaan niin, ettei luonnonvoimille voi oikein mitään. Ne tulevat, mitkä ovat tullakseen, tuumaa Kekäle.
Heikki Nummila lähti soutamaan iltahämärissä järven yli. Tuuli yltyi, aallokko vei.
– Uimataitoni ei ollut hääppöinen. Pelotti, että käy huonosti, muistelee Nummila nuoren miehen venereissua.
– Kuinka tajusinkaan mennä aallon yli ja sieltä korjata suuntaa. Jatkoin matkaa, ei suoraan määränpäähän, vaan rantoja pitkin.