Somerolla on aloitettu S-marketin uudistaminen. Uudistus tehdään asteittain alkuvuoden aikana. Työt alkoivat taustatilojen saneerauksella.
– Kaupan ilme muuttuu viihtyisämmäksi, kun se uusitaan lattiasta kattoon. Valikoiman suunnittelun pohjana ovat alueen asukkaiden toiveet ja ostotottumukset, kertoo S-market Someron myymäläpäällikkö Kari Määttä .
– Tuleva uudistus helpottaa ja nopeuttaa asioimista sekä parantaa asiakaspalvelun nopeutta muun muassa itsepalvelukassojen ansiosta.
– Uudistaminen kasvattaa erityisesti tuoretuotteiden valikoimaa. Lisäksi panostamme nopeaan syömiseen take away -palveluiden sekä paistopistetuotteiden lisäämisellä.
Uudistuksen suunnittelussa keskeisenä teemana ovat myös kestävää kehitystä tukevat ratkaisut, kuten ledvalot ja ovelliset ja energiatehokkaat kylmäkalusteet. Myymälään rakennetaan myös CO2-kylmälaitos, jossa käytetään hiilidioksidia ympäristöystävällisenä kylmäaineena. Näin myymälän energiankulutus laskee merkittävästi.
– Muutaman päivän saatamme joutua pitämään kaupan suljettuna, mutta pyrimme mahdollisimman pieniin katkoksiin. Asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan tuotteiden saatavuudesta, palvelusta tai pysyvän edullisen hintatason säilymisestä uudistuksen aikana tai sen jälkeenkään, lupaa Määttä.
Remontin pitäisi olla valmis kesään mennessä.