Sadevedet tulvivat kellareihin ja teille

0
Palokunta pumppasi Turuntien varrella tulvivaa vettä useamman pumpun avulla kohti jokea. KUvat Matti Soini ja Peter Wahl.

Vesi tulvi kellareihin ja teiden yli viikonvaihteessa eri puolilla Someroa.
Esimerkiksi Turuntien varressa sadevedet eivät enää mahtuneet valumaan viemäreistä eteenpäin ja kohti jokea.
– Onneksi olimme kotona ja huomasimme asian, joten saimme hälytettyä palokunnan ajoissa apuun. Eli kellareihin ei noussut kovinkaan paljoa vettä, kiittelee alueen asukkaista Matti Soini.


Soini itse imuroi kellaristaan noin 50 litraa vettä.
– Vedenpinnan nousu ojissa oli selkeästi silminhavaittavaa, hän kuvailee.
– Kolme vuotta sitten tilanne oli paljon pahempi, kun emme huomanneet veden nousua ajoissa. Vettä oli pahimmillaan kellarissa 85 senttiä. Naapurista meni sen seurauksena muun muassa maalämpöpumppu. Itse jouduin uusimaan muun muassa öljykattilan, kiukaan ja lauteet, eli sellainen 25 000 euron remontti siitä tuli. Ja kellarin kuivatus kesti melkein kaksi vuotta, Soini kertoo.
Yleensä tulvavedet kiusaavat vasta maalis–huhtikuussa, kun lumet alkavat sulaa.
– Ei sitä tosiaankaan osannut näin laskiaisena odottaa, Soini toteaa.
Palokunnalla oli käytössä 4–5 pumppua ja kymmenkunta miestä, jotka tekivät hommia 3–4 tunnun ajan.
– Yksi iso pumppu tuli Kaarinasta saakka, Soini kertoo.
Veden tulviminen tai puiden kaatuminen teiden yli on haitannut myös liikennettä eri puolilla Someroa. Pelastuslaitoksella oli viikonloppuna noin 25 puunkaato- ja vedenpumppaustehtävää.

Ojien vedenpinta nousi asukkaiden mukaan ihan silmissä.