Somero-opisto ja kirjasto järjestävät digitukipäivän

0

Somero-opisto ja kirjasto järjestävät digitukipäivän Someron kaupunginkirjastossa torstaina 6.2. Tavoitteena on jakaa tietoa tarjolla olevasta digituesta sekä esitellä Somero-opiston kouluttamat digivertaisohjaajat. Ohjelmassa on myös lyhyitä tietoiskuja digitaalisista palveluista.
Digitalisaatiokehityksen myötä digitaidoista on tullut kansalaistaitoja. Kaikilla taidot eivät kuitenkaan ole vielä sillä tasolla, että esimerkiksi erilaisten sähköisten viranomaispalveluiden käyttö onnistuisi ilman apua.
Kirjastossa on tarjottu erilaisilla hanketuilla rahoitettuna kuntalaisille suunnattua tukipalvelua tietokoneiden ja verkkopalveluiden käyttöön jo usean vuoden ajan.
– Kysyntä on ollut tasaista, ja palvelulle on selvästi tarvetta, kertoo kirjastonjohtaja-vapaa-aikapäällikkö Laura Tyysteri .
Palkatun ammattilaisen kerran viikossa antama ATK-tuki on nyt laajentumassa digitueksi, jota tulevat antamaan myös vapaaehtoiset digivertaisohjaajat, joita koulutettiin viime vuonna päättyneessä Somero-opiston ja Petäjä-opiston yhteishankkeessa.
– Digituen tarvitsijoista merkittävä osa on ikääntyneempää väkeä, joten heille liene luontevaa ottaa tukea vastaan seniori-ikäiseltä vertaisohjaajalta, pohtii Somero-opiston koulutuskoordinaattori Riitta Ryhtä .
Digivertaisohjaajat tulevat esittäytymään digitukipäivänä, jolloin he myös tarjoavat tukea ja opastusta sitä tarvitseville. Päivän ohjelmassa on lisäksi tietoiskut Kelan, kirjaston, kaupungin ja Somero-opiston verkkopalveluista sekä verohallinnon opasvideoita.
Somerolla tarjottava digituki on tarkoitus vakiinnuttaa Somero-opiston ja kirjaston yhteistyönä järjestämäksi pysyväksi palveluksi. Palvelua kehitetään edelleen kuntalaisia kuullen. Uusiakin digivertaisohjaajia on tarkoitus kouluttaa ja järjestää lisäkoulutusta toiminnassa mukana oleville.
Laki edellyttää, että kunnat tarjoavat opastusta ja tukea omien sähköisten asioimispalveluiden käyttöön. Someron kaupunki on mukana myös seutukunnallisessa ja maakunnallisessa digitukiverkostossa.