Kurinkulmalla asuva 28-vuotias Juho Nikkanen ei ole harkinnut muita ammatteja kuin maanviljelijän. Hänestä alan monipuolisuus on sen suola. Voi hoitaa eläimiä, miettiä jalostusta, miten rehunteko onnistuu, tehdä peltohommia, tutkailla tilastoja, laskea kannattavuutta, rakentaa, pohdiskella maan tuottavuutta ja paljon muuta.
– Minä tykkään seurata asioita ja miettiä, miten voisin vaikuttaa, että asiat sujuisivat, eläimet voisivat hyvin ja tuotos olisi parempi ja laadukkaampi, pohdiskelee nuori isäntä.
Hän ottaa esimerkin edellisvuoden kasvukauden rehunteosta.
– Ensin näytti heikolta. Luonto pelotteli kuivuudella. Toisesta korjuusta tuli jo hyvä sato ja kolmannestakin kohtuullinen.
Juhon isä Risto Nikkanen laskee, että nurmisato vaikuttaa kahteen vuoteen eteenpäin. Lehmien maitotuotoksien nostamisessa riittää tekemistä huonon satovuoden jälkeen.
Juho Nikkanen pitää siitä, että näkee työnsä jäljen.
– Pystyn vaikuttamaan työhöni ja kehittämään sitä. Tässä näkee myös, olenko onnistunut päätöksissäni ja teoissani, vai oikaissut jossain, pohtii Juho Nikkanen.
– Pyörittelen päässäni kaikenlaisia suunnitelmia tämän tilan varalle. Toivon, että uusi navetta lähtee mukavasti toimimaan. Lehmien tuotokset pysyvät hyvinä, samoin maidon laatu.
Nikkasen tilan lehmien keskituotos oli 12 521 kiloa vuonna 2018.
– Parhaimmat lypsävät yli 17 000 kiloa vuodessa. Siinä 7 000–17 000 kilon välillä lehmien tuotokset pyörivät, laskee Risto Nikkanen.
Tilan lehmät ovat holstein- ja ayrshire-rotua.
Eläintilojen määrä on laskenut laskemistaan. Somerolla maidontuottajia on alta kaksikymmentä.
– Ei maidosta pulaa tule. Vaikka maitotilat vähenevät, niin tilakoko suurenee.
Nikkasia ihmetyttää, ettei Suomessa enää puhuta maataloustuotteiden omavaraisuusasteesta. Maan omavaraisuus ruoan raaka-aineiden tuotannossa pitäisi taata.
Ilmasto on muuttunut. Sään vaihtelut ovat nopeita. Juho Nikkanen kysyy, onko Suomessa varauduttu siihen, jos jokin klikkaa. Jos jostain syystä tulee heikko sato, tulee puutetta raaka-aineista, niiden laatu heikkenee ja tuotteiden hinnat nousevat? Onko varmuusvarastoja, joista ottaa?
Juho Nikkasta harmittaa, että tietämättömät huutelevat asioita totuuksina.
– Muutama vuosi sitten media julisti maanviljelijän ja alkutuotannon maailman suurimmaksi syntipukiksi ilmastonmuutokseen. Onneksi nuo harhapuheet ovat jo osittain hälventyneet.
Juho Nikkanen arvelee maailmalla tapahtuvien väärinkäytösten sekoittuvan kotimaan asioihin. Ihmiset luulevat, että Suomen maata-loudessakin tehdään ja toimitaan kuin amerikoissa. Hysteria lisääntyy, kun ei tiedetä, miten asiat oikeasti ovat.
– Suomessa on tiukat säädökset. Me suomalaiset myös noudatamme sääntöjä hyvin tarkasti.
Maataloustuottajillakin on peiliin katsomisen paikka. Kuluttajia pitäisi informoida ja päästää lähemmäksi alkulähteitä. Silloin harhaluulot karisisivat.
Nikkaset huomasivat sen edelliskeväänä. Kun lehmät päästettiin pellolle, sen ympärille järjestettiin tapahtuma, jonne oli vapaa pääsy. Tiluksilla riitti väkeä.
Ihmiset kiittelivät. Moni toivoi jatkoa tilakäynneille.
– Mutta ei tällaisten tilaisuuksien järjestäminen maatilalla ole niin yksinkertaista. Meillä oli monia apuvoimia, jotta saatiin aikaan hyvä tapahtuma, kertoo Juhon äiti ja työkaveri, Hannele Nikkanen.
– Kun me vanhat tässä hyöritään, niin kyllä Juho varmaan joskus on miettinyt, mihin on päänsä pistänyt, naurahtaa äiti Nikkanen.
– Työt tehdään kolmistaan. Perushommat pystymme tekemään omin voimin. Peltotouhuissa on käytetty välillä ulkopuolista urakointia, kertoo isä Nikkanen.
Vapaata ja lomaakin pystyy pitämään, kun useampi hoitaa maatilaa.
– Meillä on sellainen nuorten sakki viljelijöitä, joka kokoontuu silloin tällöin saunomaan ja parantamaan maailmaa. Puhutaan ammattiasioita ja paljon muutakin. Siellä kuulee muiden kokemuksia ja näkee, että ”Ai, se menee tollai”.
– Kerran kuussa käymme Pirttilän Kaijan järjestämällä maidontuottajien aamukaffeella. Siellä saa vinkkejä. Pyhästi on päätetty, ettei puhuta työasioista, mutta siihen puhe kuitenkin kääntyy, kertoo Hannele Nikkanen.
Juho Nikkanen luottaa maatalouteen.
– Ihmiset syövät tulevaisuudessakin ruokaa.
– Juho on kymmenvuotiaasta kyntänyt pellot. Ei minun ole tarvinnut auroihin koskea, kertoo hänen toinen yhtiökumppaninsa Risto Nikkanen.
Hannele ja Risto Nikkasen neljä lasta ovat olleet lapsesta saakka mukana maatalon töissä.
– Marika on keittiöalalla ja Minna urheili. Henri loukkaantui mopo-onnettomuudessa. Jotenkin oli selvää, että Juho varmaan jatkaa tilanpitoa, muistelee äiti.
– Tähän on lapsesta saakka tottunut, kertoo Risto Nikkanen, joka on myös kulkenut äitinsä ja isänsä jalanjäljissä maatalousyrittäjänä ja maidontuottajana.
Juho Nikkanen oli 22-vuotias, kun hän ryhtyi isänsä ja äitinsä kanssa hoitamaan yhdessä maatilaa.
Jo silloin mietittiin, että on pakko laajentaa. Eläimiä on saatava lisää ja uusi navetta on rakennettava, jos aikoo pärjätä. Toinen vaihtoehto oli lopettaa kokonaan lypsykarjanpito.
1960-luvulla rakennettua navettaa oli useampaan kertaan laajennettu ja remontoitu. Pihattoon tuli robotti lypsyaseman tilalle yli kymmenen vuotta sitten.
– Navetta oli liian vanha tämän päivän maailmaan ja maidontuotantoon, toteaa tilan nuorin isäntä.
Uutta navettaa ei rakennettu vanhan jatkeeksi, vaan aivan uuteen paikkaan; pellon ja metsän laitaan.
Pytingin alkutahdit iskettiin keväällä 2019. Heinäkuun puolivälissä perustukset olivat valmiit.
Rakennustyöt hoiti navetoihin erikoistunut porukka. Laakasiilot syntyivät Nikkasten omalla joukolla.
– Halusimme navetasta helppohoitoisen ja yksinkertaisen. Navettahommat pystyy tarvittaessa tekemään yksinkin.
Se onnistuu, sillä robotti hoitaa lypsyn ja ruokinta sujuu apevaunulla.
– Minä olen kokenut parsi- ja asemalypsyn, jossa lypsäjä laittaa lypsimet utareisiin, sekä robotin, joka huolehtii kaikesta utareen pesusta lähtien. Vaikka olin aluksi robottia vastaan, en nyt vaihtaisi sitä pois, kertoo Hannele Nikkanen.
Seurattavaa riittää ja siinä on tekniikka apuna.
– Nyt pääsee aikaisemmin puuttumaan asioihin, jos tarvitaan.
Tammikuun ensimmäisellä viikolla oli muuttopäivä. Lehmät ajettiin letkassa vanhasta navetasta uuteen. Siirto meni luonnikkaasti.
– Lehmien on silmin nähden hyvä olla. Tuntuu siltä, että ne olisivat jotenkin rauhallisempia täällä uudessa rakennuksessa. Ihmekös tuo, kun lehmä pääsee liikkumaan oman mielensä mukaan, tuumaa Hannele Nikkanen.
Vajaan 2 000 neliön navetassa eläimillä on tilaa huomattavasti enemmän liikuskella, syödä ja käydä lypsyllä.
Kaksi Lely-merkkistä robottia tuli Hollannista.
Myös eläintenhoitajilla on aiempaa mukavammat työolosuhteet.
– Ilmanlaatukin on navetassa parempi luonnollisen ilmanvaihdon myötä. Sivuseinät ovat avattavat ja katon harjalta ilma poistuu isojen hormien kautta, sanoo Juho Nikkanen.
– Navetta on tehty liki luomuehdoilla, kertoo Risto Nikkanen.
– Luomutilaksi meillä ei riitä peltohehtaareja. Peltoa pitäisi olla paljon enemmän, jos haluaisi luomuun siirtyä, jatkaa hän.
Tällä hetkellä uutukaisessa pihatossa käyskentelee 70 lypsävää. Tilaa on 120:lle; vanhassa oli 60:lle.
Yli puolet alueesta on varattu maidossa oleville eläimille. Lepolehmät eli ummessa olevat ja piakkoin poikivat ovat rakennuksen toisessa päässä.
Vanha navetta remontoitiin nuorkarjalle sopivaksi.
Joka toinen päivä meijeriin lähtee 5 500 litraa maitoa.
– Vuoden päästä maitomäärä tuplaantuu, laskevat isä ja poika Nikkanen.
Pihaton lisäksi on toimisto, konehuone ja maitohuone, jossa on tilatankki.
– Rehustamo pitää rakentaa, mutta ei vielä ensi kesänä, kertoo Risto Nikkanen.
– Vähän aikaa kerätään voimia ja tehdään näitä normaaleja hommia.
