Toiset lukivat, toiset kuuntelivat ja keskustelu virisi

0

9 D -luokan oppilaat odottelevat Tervaskannon ulkopuolella. He ovat menossa lukemaan talon asukkaille juttuja Somero-lehdestä.

Äidinkielen opettaja Marjo Salonen opasti nuoria. Hän kertoi, että Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa vanhukset eivät olisi millään päästäneet nuoria luotaan. Ikäihmiset intoutuivat kyselemään ja juttelemaan paljon muustakin kuin lehden artikkeleista. He halusivat esimerkiksi tietää, tulevatko lukion ”vanhat” tanssimaan heille ja milloin.

Osa nuorista luki pareittan asukkaiden huoneissa, osa yhteisissä tiloissa.

Nuoret Emmi Rajala ja Maisa Noki kohtasivat Tervaskannon asukkaan Anja Pajusen. Hoitaja otti ensikontaktin ja kyseli, voisivatko nuoret tulla lukemaan hänelle. Pajunen sanoi, että mikä ettei. Hänestä oli mukava nähdä nuoria, ja kohtaaminen toi vaihtelua päivärutiineihin.

Asukasta kiinnosti, minkä nimisiä uudet kasvot ovat. Hän pohdiskeli, tunsiko mahdollisesti heidän sukulaisiaan, ja kertoi samalla omasta lähipiiristään.

Anja Pajunen toivoi, että nuoret lukevat läpi kuolinilmoitukset ja kirkolliset uutiset. Tiistain Somero-lehdessä niitä ei ollut.

Noki ja Rajala tarttuivat tekstiin, joka käsitteli mediakasvatusta ja mitä nuoret tänä päivänä lukevat.

Kun Pajunen muistutti, että hän kuulee huonosti, niin Rajala ja Noki lisäsivät volyymia.

Edettiin Sitä saat, mitä mittaat -kolumniin, Tavallinen tallaaja -runoon ja juttuun, joka käsitteli puiden korjuuta.

Asukasta alkoi väsyttää. Nuoret lähtivät katsomaan muita lukijoita.

Maisa Noesta lukemiskokemus oli mukava.

– Samalla tuli itsekin luettua Somero-lehti, tuumasi Noki.

Viime aikoina Someron kouluissa on luettu normaalia enemmän lehtiä. Viime viikolla vietettiin Sanomalehtiviikkoa. Nyt on keskitytty lukemiseen. Esimerkiksi Kiiruun koulussa on pidetty lukutunti (Read Hour) iltapäivällä kello 14–15. Opettaja on etsinyt oppilaille tuolle tunnille omaan oppiaineeseensaa liittyvää lukemista.

Yläkoululaiset ovat käyneet lukemassa päiväkodeissa, kouluissa ja vanhusten palvelutaloissa. Seitsemäsluokkalaiset lukivat kirjoittamiaan satuja Leivonpesän ja Tuulihatun päiväkodeissa. Kahdeksasluokkalaiset virittelivät alakoululaisten mielen keksimilleen kauhutarinoille. Yhdeksäsluokkalaiset keskittyivät vanhuksille lukemiseen.

Yläkoulussa vieraili kirjailija Siiri Enoranta ja kertoi työstään ja intohimostaan, kirjoittamisesta. Enoranta on voittanut vuonna 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon fantasiaromaanillaan Tuhatkuolevan kirous.

Kirjastossa oli elävä kirjasto eli yläkoululaiset kuulivat ”ihmiskirjoja”, jotka kertoivat oppilaille omia elämäntarinoitaan. Kirjastossa on ollut luettavissa digilehdet ovat luettavissa