Tommi Holttiselle ensimmäinen miesten seiväsmestaruus

0
Tommi Holttinen oli tyytyväinen kultaan, mutta ei tulokseensa.

Aulis Tiensuu

Viime vuoden hopeamitali vaihtui kultaiseksi, kun Tommi Holttinen hyppäsi Tampereen SM-hallissa seivästuloksekseen 540. Mestaruus jaettiin, sillä Pyrinnön Urho Kujanpää selvitti myös saman korkeuden yhtä vähin pudotuksin.

Sääntöjen mukaan mestaruus voidaan tasatilanteessa ratkaista uusintahypyin, kuten vuosi sitten naisten kilpailussa tekivät Wilma Murto ja Minna Nikkanen, tai sitten jakaa mestaruus molemmille ilman uusintaa. Tällä kertaa jälkimmäinen vaihtoehto sopi niin Holttiselle kuin Kujanpäällekin ja molemmille jaettiin kultamitalit.

Tommi Holttinen aloitti kilpailunsa 510:stä ja Urho Kujanpää jo 495:stä. Puhtaiden aloitushyppyjen jälkeen he etenivät ratkaisukorkeuksissa tasatahtia, sillä molemmat ylittivät sekä 530 että 540 toisella yrityksellään.

– Kultaa lähdin hakemaan ja sitä sain, mutta tulos ei ollut erityinen, kommentoi Holttinen, joka viikolla ylitti Irlannissa viisi senttiä enemmän ja teki hyviä yrityksiä 560:stä.

– Ensi viikonloppuna hyppään vielä Ranskassa ja sen jälkeen alkaa valmistautuminen kesään.

Pronssia kilpailussa sai Alajärven Mikko Paavola tuloksella 530, neljäs oli vasta 16-vuotias Lapuan Juho Alasaari, joka paransi kaksi kertaa ennätystään ja ylitti lopulta 520. Seuraaviksi sijoittuneet Tomas Wecksten ja Johan-Antti Kivilahti hyppäsivät 510.

Naisten seipään ylivoimainen Suomen mestari oli jälleen Kuusjoelta kotoisin oleva Wilma Murto, joka ylitti viikon sisällä toistamiseen 460.

Sairastelu vei Haralan terän

Linnea Haralan osalta tämän vuoden SM-hallikisat eivät yltäneet viime vuoden tasolle. Harala ei ehtinyt kuntoutua riittävästi muutaman viikon takaisesta sairastelustaan. Lauantain 1 500 metriltä tosin tuli sama kahdeksas sija kuin vuosi sittenkin, mutta aika 4.44,29 oli nyt yli kuusi sekuntia heikompi.

Sunnuntain puolta pidemmällä matkalla Harala oli 14. parantaen kuitenkin viikon takaista aikaansa miltei viidellä sekunnilla aikaan 10.21,47. Vuosi sitten Harala oli 3 000 metrillä peräti viides lähes 20 sekuntia paremmalla ajalla.

– Olen kuitenkin tyytyväinen, että menin rohkeasti kisaamaan, vaikka tiesin, etten ole enkkakunnossa huonon tammikuun jäljiltä. Hallikausi päättyi näin ja viikon päästä lähdenkin Portugaliin leirille. Keväällä sitten aloitan maantiejuoksuilla, kertoi Linnea Harala.