
Somero-lehti 29.2.2000
Teksti ja kuva: Hanna Syrjälä
Perinteiselle laturetkelle kirjattiin 175 osallistujaa, joista lähes kolmannes oli ulkopaikkakuntalaisia. Hovimäen lenkin pituus on 22 kilometriä. Lisäksi vaihtoehtona oli 10 kilometrin taival.
Osallistujia oli noin parikymmentä enemmän kuin viime vuonna. Järjetäjien tavoitteena oli saada mukaan yli 200 hiihtäjää, mutta tästä jäätiin hiukan.
Kuntoilijoiden ikähaitari oli laaja. Someron Liikunta ry:n toiminnanjohtaja Arvi Teppala arvioi, että tämä johtui lyhyemmstä reittivaihtoehdosta.
– Kymmenen kilometrin lenkki oli tarkoitettu varsinaiseen retkihiihtoon. Mahdollisuus toi varmasti mukaan nuorempia hiihtäjiä ja perheitä. Kääntöpaikkana oli nuotio, jossa saattoi paistaa makkaraa.
Sunnuntainen laturetki suksittiin kreivin aikaan. Aamulla oli pakkasta, mutta jo muutaman tunnin kuluttua asteet lämpenivät. Retkeä oli jo kerran jouduttu siirtämään sään vuoksi.
Ei kilpailemassa vaan kuntoilemassa
Iloinen miesporukka saapui ladulta yhdentoista pintaan. Hovimäen lenkki hiihdettiin kahdessa tunnissa, johon sisältyi kahvitauko.
– Ei täällä olla kilpaa hiihtämässä vaan kuntoilemassa. Hiihdon jälkeen on todella hyvä olo, sanoi Seppo Hurmerinta.
– Tällaisella kelillä on hieno kuntoilla. Ne eivät edes ymmärrä sitä, ketkä eivät ole kokeilleet, lisäsi Jouni Väre.