Vuonna 2010: Tapio Horila sysäsi kotiseututyön liikkeelle Somerolla

0
Seppeleen laskivat Somero-Seurasta Soili Suominen-Hurme, Armo Kuisma ja Olli Nuotio.

Somero-lehti 5.2.2010

Teksti ja kuvaSauli Kaipainen

Tämän viikon tiistaina, 2. helmikuuta Tapio Horilan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta.
Somero-Seuran toiminnassa ja historiassa Tapio Horilan merkitys on suuri. Horila oli vaikuttamassa seuran perustamiseen vuonna 1953. Hän oli mukana Someron museon pystyttämisessä ja antoi voimakkaasti puhtia somerolaiselle kotiseutuharrastukselle. Horila toimi seuran puheenjohtajana 30 vuotta, vuoteen 1982 asti. Horilan syntymäpäivänä seura laski Horilan muistoksi havuseppeleen haudalle.
Kotiseutuyhdistyksen jäsenistöstä moni muistaa ilmiömäisen kyvyn, jolla Horila keräsi ympärilleen innostuneita ihmisiä osallistumaan ahkerasti talkooporukoiden toimintaan. Jokaiselle riitti tehtäviä, ja jokaisen erikoisosaamiselle oli käyttöä. Tapio Horila pisti asiat tapahtumaan. Kuuluisia olivat Horilan järjestämät monet kansanperinteen keruukilpailut.
Tapio Horila syntyi Tyrväällä 2.2.1910. Perinneharrastus virisi jo pikkupoikana, joten sen elämänpiirin puitteissa ehti tapahtua paljon. Ensimmäisiä keruukohteita olivat sanaparret ja laulut, ja niistä kotiseutuharrastus lähti laajenemaan.
Elämänuran suunnan ratkaisi valinta Someron Yhteiskoulun lehtorin virkaan. Hän aloitti työt Somerolla 1939.
Eläkkeelle Horila jäi 1973, ja aikaa kotiseututyön harrastukselle jäi yhä enemmän. Jo 1973 tuli Pentti Virtarannan kirjoittamana Someron murrekirja, jonka ilmestymiseen myös Tapio Horila merkittävästi vaikutti. Muun muassa vuonna 1977 Horilan toimittamana ilmestyi kirja Someron sananparsia, joka käsittää yli 6100 sananlaskua, sanomusta, vertausta ja sutkautusta. Kaskukokoelmat Ilo irti ja Velmuiluja lisäsivät julkaistun keruutyön määrää. Horilan kirjoittamista artikkeleista koottiin teos Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Filosofian tohtori ja kotiseutuneuvos Tapio Horila kuoli 15.4.2006.
– Isäni eli pitkän ja hyvän elämän, totesi tytär Helje Horila seppeleenlaskutilaisuudessa.