
Teksti Juha Laakso, kuva KariEerikäinen
Forssalaispelaaja Janne Suominen keräsi ylivoimaisesti parhaat sijoituspisteet ysipallobiljardin Someron ranking-mestaruussarjan helmikuun osakilpailuissa ja siirtyi samalla kauden pistetilaston kärkipaikalle.
Helmikuussa keilahallin biljardipöydillä vietiin läpi rankingkauden yhdeksäs ja kymmenes osakilpailu. Jäljellä on vielä kuusi kisaa ennen toukokuussa pelattavaa lopputurnausta.
Suominen selviytyi helmikuun molemmissa turnauksissa loppuotteluun asti, mutta vielä ei hän, sen paremmin kuin kukaan muukaan, ole onnistunut kuluvalla kaudella juhlimaan voittoa kahdessa peräkkäisessä osakilpailussa.
Vajaat kolme viikkoa sitten nähtiin forssalaispelaajien välinen turnausfinaali, jossa Mika Salminen kukisti Suomisen eräluvuin 5–2. Kolmossijalle pelasi somerolainen Janne Lindroos , joka taipui finaalikarsinnassa Suomiselle erin 1–4.
Viime viikon osakilpailussa Lindroos ei yltänyt kärkisijoille, mutta hän oli joka tapauksessa näissäkin turnauksissa eniten pisteitä kerännyt somerolainen.
Mäkitalo kahdesti kärjen kannoilla
Paikallisista osanottajista toiseksi muhkeimman pistepotin saalisti kuukauden myönteinen yllättäjä Ari Mäkitalo , joka sijoittui molemmissa turnauksissa jaetulle viitossijalle.
Viime lauantaina Mäkitalon voittokulun katkaisi loppukierroksilla turkulainen Ville Tuomala , joka eteni sittemmin loppuotteluun asti. Sitä ennen Mäkitalo oli hävinnyt ainoastaan Suomiselle, joten hyvävireisen somerolaisen tappiot tulivat peleissä finalisteja vastaan.
Loppuottelussa Suominen kukisti Tuomalan erin 4–1. Jokioislainen Juhani Honkala oli ensimmäistä kertaa mukana Someron kilpailuissa ja nappasi heti hienosti kolmossijan. Tasaisen finaalikarsinnan hän hävisi Tuomalalle eräluvuin 2–3.
Ranking-mestaruussarjan kuudennen kilpailukauden kokonaispisteissä Suominen (94 pistettä) ja Lindroos (92) ovat aivan omassa kastissaan ja jo tässä vaiheessa käytännössä varmoja osanottajia toukokuun lopun kausifinaaliin.
Tuloksia ysipallon Someron ranking-mestaruussarjan 2019–2020 osakilpailuista:
Osakilpailu 9/10:
Ratkaisupelit: Mika Salminen (Forssa) – Janne Lindroos (Somero) 4-0, Janne Suominen (Forssa) – Vesa Heinonen (Jokioinen) 4-2, Jani Lehto (Paimio) – Ari Mäkitalo (Somero) 4-0, Suominen – Lehto 4-1, Suominen – Lindroos 4-1 ja finaali: Salminen – Suominen 5-2.
Kärjen järjestys: Salminen 15 pistettä, Suominen 12, Lindroos 9, Lehto 7, Mäkitalo ja Heinonen 5, Juha Merivirta (Somero) ja Asko Simola (Jokioinen) 4. (10 osanottajaa).
Osakilpailu 10/16:
Ratkaisupelit: Suominen – Juhani Honkala (Jokioinen) 3-0, Esko Vatanen (Somero) – Simola 3-1, Ville Tuomala (Turku) – Merivirta 3-0, Jani Jääskeläinen (Salo) – Vatanen 3-1, Tuomala – Mäkitalo 3-1, Tuomala – Jääskeläinen 3-0, Tuomala – Honkala 3-2 ja finaali: Suominen – Tuomala 4-1.
Kärjen järjestys: Suominen 15 pistettä, Tuomala 12, Honkala 9, Jääskeläinen 7, Mäkitalo ja Vatanen 5, Merivirta ja Simola 4. (15 osanottajaa).
Sarjan pistetilanne kärjen osalta kymmenen osakilpailun jälkeen: Suominen 94, Lindroos 92, Salminen 56, Lehto 47, Toni Pajuniemi (Forssa) 44, Merivirta 38, Simola 26, Jani Lindroos (Somero) 33, Jaska Sevon (Somero) 32, Heinonen 29, Tuomala 28. (Pisteille on selviytynyt 32 pelaajaa. Kahdeksan parasta selviytyy kevään kausifinaaliin).