Noin 12 vuotta sitten kirjoitin tällä palstalla kolumnin ensimmäisen asuntoni ostamisesta. Kuvailin muistaakseni tekstissä asuntomarkkinoiden kliseitä ja erilaisia myyntikikkoja. Erityisesti mieleeni on jäänyt mainoslause ”ei kuuma kesäiltoina”, joka tarkoitti oikeasti, että asuntoon ei tule auringonvaloa juuri koskaan. Vastaavasti ”rauhallinen sijainti” saattoi tosiasiassa merkitä, että lähikauppa olikin bussimatkan takana.
Viime syksynä elämä yllätti ja tein paluun asuntomarkkinoille. Tällä kertaa pääsin testaamaan sekä myyjän että ostajan roolia.
Jokainen asuntoa kaupitellut tietää sen jännityksen, käykö oma tupa kaupaksi. Olisiko pitänyt remontoida ennen myyntiä tai hankkiutua vuokralaisesta eroon? Koska asun Helsingissä, saatoin luottaa kohtuullisen nopeaan myyntiaikaan. Silti jokainen päivä, jonka odotin tarjousta, oli jännityksellä ladattu.
Siinä missä asunnon myymisessä on kyse enemmän rahasta, ostamisessa pelissä on paljon enemmän. Minkälaisten seinien välissä sitä elämäänsä elää tulevaisuudessa? Millaisten naapurien ääniä alapuolelta kantautuu? Tuoksuuko alakerrassa kalja vai kaalilaatikko?
Niin isosta päätöksestä kuin asuntokaupassa onkin kyse, loppujen lopuksi siinä toimitaan pitkälti intuition varassa. Harva käy kauppakohteessa paria kertaa useammin, eikä asuntoon voi jäädä testaamaan aamukahveja tai lattialämmityksen lämpöä suihkun päätteeksi. On pakko luottaa siihen, mitä hajuaisti kertoo rappukäytävästä ja silmät ikkunoista avautuvista maisemista ja valosta. Niiden avulla löytää varmimmin uuteen kotiin.
Asuntorumbamme venyi uuden kodin putkiremontin vuoksi lopulta puolivuotiseksi. Ensi viikonloppuna koti on viimein meidän. Aika näyttää, olivatko nenä ja silmät oikeassa.
Markus Virtanen
säveltäjä