Kauralla useita terveysvaikutuksia

0
Porkkanasta, nyhtökaurasta ja makaronista valmistettuun laatikkoon ei tarvita lainkaan kananmunia.

Kotitalousopettaja Arja Elina Laine on kauran puolestapuhuja.

– Kaura on ainoa suomalainen elintarvike, jolle on hyväksytty peräti neljä terveysväittämää. Kaura ja eritoten kauran kuidut ovat hyväksi normaalin kolesterolitason ylläpitämisessä ja myös alentamisessa. Korkea veren kolesterolitaso on sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, toteaa Laine.

– Kauran beetaglukaani auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista aterian yhteydessä ja tätä kautta kaura on hyväksi muun muassa diabeetikoille.

– Lisäksi kauran kuidut osallistuvat ulostemassan lisäämiseen ja ovat täten apuna vatsan toimintaan.

Suomessa kasvatetulla kauralla on erityispiirteensä.

Kauran viljelyyn sopivista alueista Suomessa on maailman pisin valoisa aika, jonka ansiosta kasvurytmi on intensiivinen ja nopea.

– Suomalainen kaura on vaaleaa ja kirkasta, suurijyväistä ja sen kuoripitoisuus on suhteellisen matala. Puhtaissa olosuhteissa kasvanut kaura on luontaisesti laadukasta. Lisäksi viileä ja kostea ilmasto suosii kauranviljelyä, korostaa Laine, jonka omat juuret ovat maalla.

Kauraa käytetään eritoten Pohjoismaissa, Venäjällä, Euroopassa, Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa. Kauran käyttö EU:n alueella on noin 7,7 miljoonaa tonnia vuodessa. Eurooppalaisesta kaurasta noin 14 prosenttia tuotetaan Suomessa.

– Kauran elintarvikekäyttö on kasvussa maailmalla, myös Kiinassa hyvinvointia seuraavat ihmiset ovat alkaneet nauttia kauratuotteita aamupalalla.

– Kauran käyttö on monipuolista Suomessa, sillä kauratuotteiden kehitys on ollut meillä hyvin innovatiivista. Kannattaa siis suosia suomalaista kauraa, kehottaa ruokakonsultti Laine.

Arja Elina Laine julkaisi tammikuussa rakkaasta aiheestaan teoksen Kaurakirja. Se paljastaa, mihin kaikkeen kaura sopii ja miten uusista kaurainnovaatioista valmistetaan ruokaa ja leivonnaisia. Kirja sisältää ideoita sekä ruoka- ja leivontareseptejä.

Kun laittaa ruokaa tai leipoo kaurasta, on muistettava pari asiaa.

– Tarvitaan enemmän mausteita, kun käyttää proteiinipitoisia kauravalmisteita lihan tilalla. Pitää lisätä pippureita, chiliä, inkivääriä, juustokuminaa, yrttimausteita ja sitruunaa, jotka sopivat hyvin kauraruokien mausteeksi, ohjeistaa Laine.

Kauratuotteet imevät itseensä hyvin nestettä, enemmän kuin lihatuotteet.

– Ruoan kuivumisen välttää, kun tarkkailee nesteen määrää ja lisää sitä tarvittaessa, opastaa kaurafani.

Ruoanvalmistukseen tarkoitetut kauratuotteet ovat pääosin vähärasvaisia. Esimerkiksi kaurajauhis tai nyhtökaura sisältävät melko vähän rasvaa, joten voi lisätä tuotteita kuumennettaessa mukaan kasviöljyä tai -rasvaa.

Juuret Kosken ja Someron maassa

Arja Elina Laineen suhde kauraan alkoi syntymämaisemista, Varsinais-Suomen viljavainioilta, Turun läänin Kosken Tapalan kylästä.

– Asuin siellä nuoruuteni ja kävin koulut, kertoo Laine.

– Kävimme usein Somerolla, josta Seija-äitini on kotoisin ja hänen Roto-sukunsa.

Laine kouluttautui kotitalousopettajaksi Helsingissä ja asuu nykyisin Hyvinkäällä.

Hän on tehnyt pitkää uraa suomalaisen myllyteollisuuden kehityksessä tuntien kauran laboratoriosta kuluttajaneuvontaan ja monipuoliseen ruokaviestintään.

– Olen suunnitellut tuhansia kansantajuisia ruoka- ja leivontareseptejä aina ideoinnista reseptivihkosiin, verkkosivuille, videoille sekä televisio- ja radio-ohjelmiin.

Hän on ollut viitisen vuotta yksityisyrittäjä omassa Arjan Ruokaviestintä Oy -yrityksessään.

– Lisäksi olen tehnyt opetustyötä, pitänyt kokkauskursseja ja luennoinut muun muassa Hyvinkään ja Riihimäen opistoissa sekä oman yritykseni kautta eri puolilla Etelä-Suomea. Harmillisesti kurssit ja luennot sekä erilaiset tapahtumat ovat nyt kaikki tauolla, harmittelee kouluttaja ja yrittäjä.

Perheeseen kuuluu neljä aikuista lasta, mies ja Pate-koira.

– Kaurakirjan teimme yhdessä nuorimman lapseni kanssa, sillä tyttäreni Anni-Sofia kuvasi kirjan kuvat ja myös Kosken viljamaisemat. Vietämme miehen kanssa viikonloput ja kesät Hauhon mökillä.

Arja Elina Laine lähettää Somero-lehden lukijoille terveisiä.

– Minun piti olla mukana Somerolla Ruokava-tapahtumassa ja myös Someron kirjakaupassa esittelemässä ja myymässä Kaurakirjaa tänä keväänä.

Hän toivoo, että lukijat silti kannattavat kirjailijoita ja yksityisyrittäjyyttä, ja käyvät tutustumassa kaurakirjaan Someron kirjakaupassa.

– Mikäli kuulut joukkoon, joka ei voi mennä nyt kirjakauppaan, Adlibris-verkkokauppa auttaa.

 

Reseptejä:

Porkkana-kauramakaronilaatikko
*vegaaninen
Makaronilaatikko on edelleen yksi suomalaisten suosituimmista ruoista, tosin suosikki on muuttanut muotoaan. Tämä makaronilaatikko valmistetaan nyhtökaurasta tai kaurajauhiksesta ja kauramakaroneista, lisäksi mukana on kasviksia. Makaroneja ei esikeitetä eikä munaa tarvita lainkaan.
Ohjeesta voi valmistaa yhden ison laatikon tai kaksi pienempää makaronilaatikkoa (2–3 hengelle), jolloin voi syödä toisen kerran seuraavana päivänä tai laittaa loput pakastimeen myöhempää ruokailua varten.
Valmistumisaika 45–55 minuuttia, josta työaika noin 5 minuuttia.
4–6 annosta 1 isohko uunivuoka (n. 2 l) tai 2 pienempää uunivuokaa (n. 1 l)
100 g aurinkokuivattua tomaattia suikaleina + öljyä
1 iso sipuli (varsineen) (n. 100 g)
2–3 porkkanaa (200 g)
5 dl kaura-porkkanamakaronia (200 g)
n. 240 g nyhtökauraa tai kaurajauhista (1 pkt)
1 tl suolaa
½–1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
⅓ tl hienonnettua valkopippuria
1 l maitoa tai *kaurajuomaa
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Levitä tomaattisuikaleet uunivuoan pohjalle. Lorauta päälle pieni määrä tölkin öljyä.
Hienonna sipuli ja suikaloi porkkanat penneiksi. Sekoita ne vuokaan. Lisää joukkoon makaronit ja kauravalmiste. Mausta seos hyvin ja sekoita kaikki aineet vuoassa. Kaada neste päälle.
Kypsennä uunin alatasolla noin 40 minuuttia kahdessa pienemmässä vuossa tai noin 50 minuuttia yhdessä isossa vuoassa. Sekoita ruokaa kerran tai pari paiston alkupuolella ja puolivälissä, jotta makaronit kypsyvät tasaisesti.
Anna laatikon vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen. Lisäkkeeksi maistuu raikas salaatti.
Vinkki: Makaronilaatikko on hyvää paistinpannulla lämmitettynä, joten ei haittaa, vaikka sitä jäisi seuraavaankin kertaan.
Kauratrifle
*vegaaninen
Trifle on alun perin englantilainen, muualle muunnoksineen levinnyt herkullinen tapa tarjota jälkiruokasyötävät – kermavaahto, vanukas, kakku, keksit, marjat ja hedelmäpalat – lasista, maljasta tai lasikulhosta.
Vaahtoutuvasta vispikermasta tai kauravispistä vatkattu vaahto yhdistettynä jogurttiin, rahkajogurttiin tai rahkaan kaurakeksien kanssa toimii herkussa jopa paremmin kuin alkuperäinen englantilainen vanukas.
Valmistusaika: noin 15 minuuttia (+ noin 30 minuuttia tai pidempään tekeytyminen jääkaapissa)
noin 4 annosta
Kauravaahtokerros:
2 dl vispikermaatai *kauravispiä
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl rahkaa, rahkajogurttia tai *kauravalmistetta
Raikas kerros:
8 dl luumuja, kriikunoita, persikoita, (karhun)vadelmia, puolukoita tai herukoita
Kaurakeksikerros:
150–200 g *kaurakeksejä
Vatkaa kerma sokerien kanssa vaahdoksi. Vatkaa joukkoon lopuksi rahka, rahkajogurtti tai kauravalmiste.
Leikkaa luumut, kriikunat tai persikat kuutioiksi (poista kivet). Lisää marjat mukaan.
Murusta keksit painellen niitä kipossa survimella tai haarukalla.
Annostele laseihin kerroksittain vaahtoa, raikkaita aineksia ja kaurakeksimurua. Tee samalla tavalla toiset kerrokset. Koristele annokset raaka-aineilla kauniisti. Anna herkkujen maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Vinkki: Jos haluat juhlavamman jälkiruoan, lisää hedelmäpalojen ja marjojen joukkoon Disaronnoa tai Limoncelloa.