Havaintoja tehtiin ruostesiiven toukasta, seitsenpistepirkosta, kekomuurahaisesta, töyhtöhyypästä, peiposta, laulujoutsenesta, kottaraisesta, kiurusta, sinivuokosta, sekä erityisesti leskenlehdestä, jonka kukinnan havaintojen lukumäärä kasvoi huomattavasti viikonlopun aikana eteläisessä Suomessa. Leskenlehti onkin tunnetusti yksi varhaisimmista kevään merkeistä, sillä se kehittää kukka-aiheet jo syksyllä. Se ei siis tarvitse kovin paljoa valoa ja lämpöä aloittaakseen kukintaansa.
Myös nokkosperhoset ovat alkaneet heräillä talvihorroksestaan ja niitä on havaittu lennossa Etelä-Suomessa. Laulujoutsenet ovat lentäneet jo Tyrnävän korkeudelle asti. Lämpötilojen noustessa ja runsaiden jäättömien vesien ansiosta laulujoutsenet pääsevät muuttamaan helposti ja nopeasti ympäri Suomen.
Viime aikojen yöpakkaset eivät siis näytä haittaavan kevään etenemistä kovinkaan paljon.
Luontoliitossa ollaan erityisen kiinnostuneita havainnoista, jotka tehdään Kevätseuranta-viikonloppuina, koska ne auttavat muodostamaan kattavan kuvan Suomen keväästä tietyllä ajanhetkellä. Havaintoja voi kuitenkin antaa koska tahansa, kun jotain uutta tulee vastaan.
Kevättä tarkkaillaan joka toinen viikonloppu 6.–7.6. saakka. Eli myös tänä viikonloppuna on aika etsiä keväisiä merkkejä luonnosta.
Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön.
Somero-lehdenkin verkkokyselyn aihe on nyt kevätseuranta. Ota osaa ja kerro, mitä olet havainnut Someron luonnossa liikkuessasi.
Kuvia ja havaintoja voi lähettää myös sähköpostilla: toimitus@somerolehti.fi tai puhelimella 040 7680 968.
Julkaisemme niitä lehdessä.