Edellä mainittuun tarvittaisiin nelisensataa metriä uutta väylää ja jälkimmäiseenkin puolisen kilometriä, jotta Somerolle saataisiin järvi- ja peltomaisemaan yhtenäinen liikuntareitti kävelijöille ja pyöräilijöille. Perusteena on liikenneturvallisuuden parantaminen.
Aloitteessaan Rönkkö tuo esille, että Ely-keskusten lisäksi myös Trafi olisi myöntänyt vastaaville hankkeille rahoituksia.
Tekninen toimi kävi tällä viikolla asiaa läpi vuosittaisessa palaverissaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa.
Tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo näiden kahden väylähankkeen olleen esillä ja vireillä jo vuodesta 2013.
– Tähän mennessä niiden suunnittelua ja rakentamista ei ole aloitettu puuttuvan rahoituksen vuoksi. Vuosittain on kuitenkin todettu, että mikäli tilanne muuttuu, hankkeet nostetaan mahdollisesti uudelleen toteutus- ja aikataululistalle.
Mäkisen mukaan rahoituksen osalta otetaan huomioon myös muut rahoitusmahdollisuudet.
– Elyn kanssa keskusteluissa ei vielä tullut tarkkaa tietoa siitä, että myös Trafi rahoitusta myöntäisi. Trafilla ei tiedon mukaan ole tällaista rahoituskanavaa, mutta asiaa tutkitaan vielä. Myöskään Ely ei ole edelleenkään lähdössä mukaan muuhun kuin suunnitteluun.
Seuraavaksi kohteisiin tehdään liikenneselvitys. Se on vasta esiselvitys, eikä varsinaista suunnittelua. Selvityksessä saadaan tietoon liikennemäärät.