Vuonna 2010: Kilpailussa menestyminen tuo itseluottamusta

0
Tanja Järvinen

Somero-lehti 1.4.2010

Teksti Sauli Kaipainen

Siinä ne ovat, kolme muotokuvaa. Tunteikkaassa kuvassa katseeseen vastaa pieni lapsi kyynel silmäkulmassaan, toiseen valokuvaan on ryhmittäytynyt parturi-kampaamon työporukka ja kolmannessa muotokuvassa ovat läsnä aikuisen, 70 vuotta täyttäneen arkkitehdin kasvot.

”voi itku” -kunniamaininta lapsikuvaussarjassa.

Valokuvaaja Tanja Järviselle kolme kunniamainintaa Suomen Ammattivalokuvaajien vuosikilpailussa oli enemmän kuin mieluinen yllätys.
– Olin siellä ensimmäistä kertaa. Itseluottamusta tällainen menestys tuo. Uskaltaa luottaa siihen, mitä tekee, että on oikealla tiellä. Jokainen meistä on tuomari valokuvia katsoessaan, mutta nyt uskaltaa perustellummin nähdä onnistumisia myös omissa kuvissaan, valokuvaaja nyökkää tyytyväisenä.

Kuva kuvalta

Ammattivalokuvaajien vuosikilpailussa sallitaan manipulaatiolle vapaus, eli kuvia saa muokata. Tanja Järvisen kuvissa manipulaatio näkyy vain vähän. Ei välttämättä lainkaan, jos sitä ei tiedä kuvasta varta vasten etsiä.
– Juryn selkeä kanta oli, että minkälainen manipulaatio tahansa ei käy. Pelkkä kuvankäsittelyllinen aspekti ei riitä, vaan manipulaatiolla pitää olla kuvan sisällön kannalta aina perusteltu tarkoitus. Sen pitää olla sisältöä sekä kuvan ilmaisua tukevaa.

”Manuaalinen arkkitehti” kunniamaininta muotokuvasarjassa.

Järvisen ottamassa Manuaalinen arkkitehti -kuvassa on mallina kiikalalainen Pekka Linkola. Kyseessä on 70-vuotispotretti, ja sillä Järvinen osallistui kilpailun muotokuvasarjaan.
– Taustalla näkyvän teknisen talopiirustuksen lisäsin kuvankäsittelyn avulla. Harkitsin sitä tosi pitkään, mietin onko se naiivi tai peräti alleviivaava. Tuomaristo totesi, että se antaa kuvalle kuitenkin lisäarvoa. Eli se on just hyvällä mallilla toteutettu yksityiskohta kuvassa.
Voi itku -kuva sai kunniamaininnan lapsikuvasarjassa. Mallina on Joonas Salo. Arkkitehtikuvan kova valo vaihtuu siinä pehmeäksi ja kauniiksi.
– Pehmeä valo osuu lapsikuvassa laajalle, jolloin lapsi saa halutessaan myös liikkua.
– Vastakohtana sille on aikuisen ihmisen kasvoja paremmin kuvaava kova, pieni valonlähde, joka tuo yksityiskohdat, kuten parran struktuurin esille. Jos malli liikkuu vain kymmenen senttiä, joudun korjaamaan valon paikan uusiksi. Siinä menetettäisiin kontakti kuvattavana olevaan lapseen hyvin tehokkaasti.
The Redhead 33 -kuvalla Tanja Järvinen osallistui ryhmäkuvasarjaan.
– Siinäkin on kovaa valoa ja jälkikäteen olen lisännyt mukaan ylimääräistä pintastruktuuria. Tavoittelin mukaan sellaista rennompaa bändimeininkiä, rokkitähtikuvan näköisyyttä.

”The Red Head 33” -kuvalla Tanja Järvinen sai kunniamaininnan ryhmäkuvasarjassa.

Ihmisestä irti paras mahdollinen

Vuosikilpailu on arvioimisen lisäksi myös koulutustapahtuma. Kilpailuun osallistui 37 kuvaajaa ja kuvia oli yhteensä 221. Esikarsinnasta selvinneet kuvat arvioitiin päivän kestävässä, yleisölle avoimessa jurytystilaisuudessa.
– Tällä haluttiin antaa entistä kehittävämpää ja konkreettisempaa palautetta kuvaajille, avuksi omalle ja alan kehittämiselle. Yleensä kuvista katsotaan, mitä niissä voisi tehdä paremmin. Nyt päätuomari muistutti, että kuvissa on hyviäkin puolia. Niistä saa mainita ääneen.
– Mallinohjausta korostettiin. Sitä, miten saadaan ihmisestä irti se kaikkein paras mahdollisin.
Vuonna 2007 Knallissa oppisopimuskoulutuksen aloittaneen Tanja Järvisen edessä on toukokuussa valokuvauksen ammattitutkinnon loppuunsaattaminen. Erikoisammattitutkinto odottaisi seuraavana.
– Aion mennä suorittamaan sitä, Järvinen nyökkää varmana.
– Vielä en ole päättänyt, hengähdänkö hetken, vai menenkö mukaan heti ensi tilaisuudessa. Työn ja opiskelun yhdistäminen on sen verran rankkaa. Toisaalta opiskeluun on rutinoitunut, että sen pohjalta voisi olla helpompaa jatkaa heti.
Valokuvauksessa riittää opiskeltavaa.
– Jos joskus alkaa olla liian tyytyväinen omiin tekemisiin, ei kehitystä tapahdu. Aina voi olla vähän parempi.