Koronavirun sulki salit ja hallit: korvaavat vaihtoehdot vähissä

0
Kunnalliset sisäliikuntapaikat on suljettu 29. maaliskuuta saakka.

Teksti Aulis Tiensuu

Koronavirus on keskeyttänyt urheilutoiminnan suurimmalta osin. Yleiset hallit ja salit on epidemian leviämisvaaran vuoksi nyt suljettu toistaiseksi. Liitot ja seurat ovat laatineet poikkeuksellisen tilanteen ohjeita päivä päivältä tarkentaen. Seurat tiedottavat tilanteesta lähinnä sähköisten viestimien kautta, joiden kautta ajantasaista tietoa saadaan nopeimmin harrastajille.
Yksilölajit ovat siinä mielessä joustavampia kuin useimmat joukkuelajit, että niitä pystyy jollain tasolla harjoittelemaan niin kotioloissa kuin ulkoliikuntapaikoilla.
Someron Esalla on oma harjoitustila Pohjolan Liikenteen tiloissa, joissa heittopaikan lisäksi on myös kuntoiluvälineitä. Harjoittelu siellä on mahdollista omatoimisesti ja joiltain osin myös henkilökohtaisen valmentajan kanssa jopa pienissä ryhmissä.
Kilpailutoiminta sen sijaan keskeytyi totaalisesti viime viikolla. Esimerkiksi yleisurheilussa viikonlopun kilpailut peruutettiin ja hallikauden loput kilpailutkin peruutetaan niin piirissä kuin valtakunnallisesti. Kevään SM-maantiejuoksut ja -maastot siirrettäneen syksyksi. Nähtäväksi jää, miten esimerkiksi tiistaikilpailut pääsevät alkamaan.
Myös Suomen Urheiluliiton alainen koulutus- ja leiritoiminta on jäänyt tauolle, kuten varmaan muidenkin lajiliittojen vastaava toiminta.

Uinnin ja kamppailulajien tilanne vaikein

Someron Esan Uintijaosto on päättänyt keskeyttää koko järjestämänsä toiminnan. Keskeytys on voimassa toistaiseksi ja tilannetta arvioidaan uudelleen tilanteen muuttuessa. Katkoksen pituus riippuu ensi sijaisesti uimahallin avautumisesta. Hyvin alkanut maaliskuun valtakunnallinen uintikampanjakin tilanteesta johtuen on nyt harmillisesti keskeytynyt.
Kaikki muutkin Esan säännöllisesti kokoontuvat harjoitusryhmät ovat tauolla. Samoin Someron Sykkeen ja Somerniemen Veikkojen koko ryhmäliikuntatoiminta on tauolla. Someron Liikunnan laaja ryhmätoiminta on nyt myös kokonaan keskeytyksissä. Tilanteiden kehitystä ja viranomaisten ohjeita seurataan kaikkien liikuntaseurojen toiminnan osalta.
Viruksen leviämisen kannalta yksilölajeista kaikkein riskialttiimpia ovat kontaktikamppailulajien harrastajat, kuten Voiman nyrkkeilijät sekä Sobudon judokat ja karatekat. Näidenkin lajien harrastajat pystyvät toki ryhmäharjoitusten tauon aikana tekemään omatoimista kuntoharjoittelua.
Myös suunnistuksen kilpailutoiminta siirtyy kevään osalta ainakin huhtikuun loppuun. Kaikki kevään kansalliset kilpailut on peruutettu ja Torstairastien osaltakin ainakin kolme ensimmäistä tapahtumaa peruutetaan. Suunnistus on kuitenkin helpoin harjoiteltava laji, koska se ei ole riippuvainen rakennetuista urheilupaikoista, ja metsissä riittää tilaa sekä raitista ilmaa.