Kunniakierros Etelä-Someron ja Somerniemen kyliin

0
Someron kulmakuntia, niiden historiaa ja asukkaita on tehty tutuksi Somero-opiston Tarinoita Somerolta -kurssilla. Siihen liittyneet linja-autoretket kylille ovat olleet hyvin suosittuja.

Paljon ovat kulmakunnat muuttuneet – nostalgia valtaa lapsuudenmaisemiinsa palaavan

Somero-opiston Tarinoita Somerolta -kurssi on kokoontunut viitisen vuotta ahkerasti viikoittain, paitsi nyt on koronaviruksen takia tauolla.

Viruskaan ei kerhon toimintaa vesitä, sillä tarkoitus on teettää etätehtäviä mukana oleville ihmisille. Somero-opisto painottaa muutoinkin koronan takia etätehtävien suuntaan.

”Tarinaryhmässä” on mukana yli 30 muistelijaa. Tarinat ovat aina kantava voima. Enää niitä ei kirjoiteta ylös, tallenneta tai koota blogiin jälkipolvia varten, kuten tehtiin alussa. Paljon muistitietoa, paikallishistoriaa ja -kulttuuria häviää, vaikka tallennuslaitekin alussa hankittiin.

Kurssit nosti suosioon Miia Raivikko-Alhoranta. Useita vuosia Kaija Parko on toiminut kurssin innostavana opettajana.

Tarinoita Somerolta kurssi on poikinut neljä linja-autoretkeä, joilla on tutustuttu Someron historiaan kulmakunnilla asuneiden henkilöiden johdolla. Bussit ovat olleet täyteen buukattuja.

Ajatus syntyi Rauno Lahdelle ja Juhani Kaivolle: ”jos lähdettäisiin vähän kiertämään niitä kyliä”.

Ensimmäinen kotiseutukierros suuntasi Harjun, Talvisillan, Häntälän, Kerkolan, Kaurakedon, Kimalan ja Saarentaan kyliin.

Toinen kulki Laitiaisissa, Ollilan takamaat, Kivisojan ja Kultelan. Kolmannen reitti oli Hirsjärvi, Pajula, Kivisoja ja Kultela.

Tämän kevään suuntana oli Lammi, Harju, Helsingintien alkupätkä Ihamäestä, Terttilä, Lautela sekä Somerniemen Kaskisto, Suojoki, Mäyrämäki, Oinasjärvi ja Viuvala. Ajankohta oli otollinen, kun puissa ei ollut lehtiä.

Ensimmäinen opas Tuomo Grönholm pyysi kuljettajaa pysähtymään Harjun kreikkalaiskatoliselle hautausmaalle eli venäläiselle hautausmaalle. Tätä edelsivät oikealla Laurilan ja Knuutilan maatilojen vanhat rakennukset. Alemmas jäivät myös vanha ja uusi paloasema, jonka paikalla oli ennen nuorisoseuran talo Sarastus. 1927 Someron kunta osti talon ja siitä tehtiin kunnanvirasto ja -kirjasto.

Krimin sodan, eli Oolannin sodan (1853-1856) aikainen sotilashautausmaa on kuulunut Harjun kartanon omistukseen, jolta Venäjän armeija maa-alueen osti.

Krimin sodan aikana Somerolle oli sijoitettu noin 1 000 sotilasta. Hautoja on ollut 100 tai ylikin. Nyt maastossa todettavia hautakumpuja on 20–25.

Alunperin hautausmaan ympärillä oli musta puuaita ja ortodoksiristi. Ne mätänivät ja osa alueesta jäi oikaistuin Helsingintien alle. Läpi vedettiin sähkölinja ja osa meni hiekkakuopaksi.

Vuodesta 1992 Hämeenlinnan ortodoksinen seurakunta on huolehtinut hauta-alueen onkunnostuksesta ja hoidosta. Alue on aidattu ja siellä on kaksi ristiä, puinen ja kivinen.

Helsingintietä oikaistiin 1954, jolloin työmaalta Tupalan talon kohdalta löytyi kiinnostava malmikivi. Tehtiin koeporauksia ja Malmikaivos Oy sai kaivospiirioikeuden. Tutkimuksissa malmio sisälsi sinkkiä, lyijyä ja hopeaa, mutta eivät johtaneet kaivostoimintaan löytäjän, Leo Suvenmaan eli ”Kivitaskun” suureksi pettymykseksi. Osa malmiota sijaitsee järven alla. Nyt varaus on purettu ja Tupalan pelloilla kasvaa tiheä kuusimetsä.

Pilkerinta-niminen talo vasemmalla sai nimensä, kun kauppias Feliks Suoja valmisti pilkkeitä puukaasuautoihin.

Niemeläntietä pitkin kulki ennen oikaisua nykyinen Helsingintie. Sen varrella on Nummilan tila, jonka Viljami Turja osti 40–50-lukujen vaihteessa ja rakensi villakehräämö Sovike Oy:n.

Kalle Pompun Seppälän talon alapuolelta tienristeyksestä purettiin 30-luvulla Ihamäen työväentalo.

Pompun metalliteollisuuden jälkeen seuraavan peltoaukean keskellä on Mustjoen vanha maatila ja rakennukset. Jokinotkon jälkeen, johon jätevedenpuhdistamon vedet laskevat, on oikealla Korvenojan maatila. Sitä emännöi Kaisa Korvenoja, joka on tullut tunnetuksi taiteistaan.

Linjakoukun jyrkkä mutka on vanha rajan paikka. Tässä kylä vaihtuu Terttiläksi ja oppaaksi tuli Sauli Kaipainen.

Hämmästen ahteen päällä noustaan Rainummen ja Kaapon metsiin. Mäen alle vasemmalle jää Hämmösen talo.

Lähteensuontien jälkeen vasemmalle kääntyy Hiilimiiluntie. Siellä poltettiin hiiltä isoissa maakuopissa. Ne näkyvät edelleen.

Metsästä ulos tullessa on Rainummi, joka on ensimmäinen neljästä Piekkalan talosta. Tunnettiin aikoinaan myös nimellä Rajunummi.

Oikealle kääntyy Koiralantie. Kulmakunnalle perustettiin sodan jälkeen suuri määrä asutustiloja.

Ennen Terttilän kylätaajamaa on Toukolan osittain kolmikerroksinen maamiesseurantalo. Siellä kyläläiset tekivät isot talkoot ja remontit 90-luvulla.

Pentintien risteyksessä seisoo kolme vanhaa hirsiaittaa. Niiden jälkeen on Kaapon komeat rakennukset. Tila on yksi Terttilän vanhoista kantatiloista ja rakennettu perimätiedon mukaan 1780.

Terttilän Tulli oli aikoinaan tienristeys, ennen Kaskistontien risteyksen siirtämistä. Sen pohjoispuolella oli Kylä-Piekkalan suuri kaksikerroksinen talo, josta on kotoisin valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala. Kansakouluaikana hänet tunnettiin balettiharrastuksestaan.

Toivokosken kaupan talossa oli aikaisemmin osuuskauppa, johon Aaro Toivokoski pisti K-kaupan. Myöhemmin Posti oli toisessa päädyssä.

Sen vieressä oli tuhkaksi palanut Etelä-Someron Osuuspankki, jota seurasi Säästöpankin konttori. Konttorinhoitajia olivat Pellervo Aakula ja Aarne Ranta. Ennen Tertinnotkoa on Toivokosken mylly, jonka vieressä toimi myös K-maatalouskeskus.

Kulmalla oli laaja palvelutaso. Kolme kauppaa, kaksi pankkia, posti sekä yläkoulu ja Lautelan puolella sijainnut alakoulu. Oli myös oma meijeri.

Notkon kohdalla kylä vaihtuu Lautelaksi. Mäen päällä on Räyhän rustitila, jonka päärakennus on 1800-luvun alusta. Ostettiin perinnöksi 1790. Räyhään kuuluivat Vassamäen ja Lautojan torpat ja siitä on lohkottu 11 tilaa. Lautelan Oras sijaitsi tien toisella puolella.

Vapauden patsaana kylillä aikoinaan tunnettu Lautelan taistelun muistomerkki on heti Pannukakkumäen alla oikealla. Vastakkain on Uutelanmäki ja Terttilänjoen takana Finkerporinmäki. Niissä asusti suuri määrä mäkitupalaisia ja käsityöläisiä.

Pienen matkan päässä on alakansakoulu (1930) ja Punaparran eli Nikun kantatilasta 1555 erotettu Kylä-Pentti on kilometrin päässä. Tuohimäen talo on lohkottu Pentin kantatilasta. Mattilan 1860 rakennettu talo on myös vanhoja kantatiloja.

Muistomerkki on harvinaisuudessaan ainutlaatuinen Someron alueella. Lautelan taistelu käytiin osana Suomen sisällissotaa 21.–22.4.1918, kun Turun suunnasta tulleet punaiset pakenivat kohti Lahtea; päämääränään Venäjä.

Ratkaisevassa taistelussa punaiset (300–400 miestä) olivat Pannukakkumäessä, ja valkoiset (noin 40–50) Uutelanmäessä. Punaiset konekiväärimiehet nostivat valkoisen lipun antautumisen merkiksi. Kaksi valkoista lähti ylittämään peltoa, jolloin punaiset avasivat tulen ja valkoiset kuolivat.

Toinen kuolleista oli apteekkarin poika, apteekkiylioppilas Carl Björklund Salosta ja toinen heistä talollisen poika, kauppa-apulainen Kalle Lehtonen Halikosta.

Apteekkari kustansi taistelupaikalle muistomerkin, joka luovutettiin Someron suojeluskunnalle 21.6.1939. Kivityön teki Kankaan kivenveistämö. Muistomerkissä olevan reliefin suunnitteli kuvanveistäjä Felix Nylund, joka jo aiemmin oli tehnyt Kolmen sepän patsaan Helsinkiin.

Muistomerkkiin on satsattu kosolti rahaa ja arvoja. Kaija Parko toteaa, että mukana on ollut paljon tunnelatausta, sillä sodan syttyminen oli pystyttämisen aikaan lähellä ja vankasti aistittavissa.

Ennen Kiikalan ja Hirvelän teiden risteystä on vanha Jokelan talo vasemmalla. Sitä vastapäätä oli Rauhalinnan talo, josta Ypäjän kirkkoherra Risto Ahti lähti maailmalle.

Terttilänjoessa on risteyksen paikkeilla koskien jono, jossa sijaitsi ennen suuri määrä myllyjä ja sahoja.

Kaskistontielle takaisin mennessä on vasemmalla ”ylhäisempi” kansakoulu. Sen suunnitteli Yrjö Saloniemi ja koulu valmistui 1907. Heimo Ruostela oli pitkäaikainen ja ankara opettaja. Koulu toimi 1895–2016.

Luukkalan vilja-aitta jää 1980 oikaistusta tiestä hieman etäälle. Se on rakennettu Someron vanhan kirkon sakaristoa ja kellotapulia purettaessa saaduista hirsistä. Kirkon ovet olivat puretun navetan ovina. Navetta käytettiin nykyisen sillan täytteiksi ja rakennustarpeiksi.

Luukkalan empiretyyppinen herraskartano on rakennettu 1850, mutta talon historia ulottuu vuoteen 1555. Ruukinpatruuna Vilhelm Bolinin perustama lumppupaperitehdas toimi 1849–74 ja vuosisadan jälkipuolella siellä oli mylly, meijeri ja saha.

Paperitehdas rakennettiin samaan aikaan, kuin sen isännöitsijää varten rakennettu asuinrakennus sekä pari muuta rakennusta työväelle. Ne ovat tontilla, jotka 1781 olevan kartan mukaan kuuluivat Joki-Lauttialle. Lautelan kylä on vanhempi kuin Terttilä.

Vielä on Etelä-Someron Osuusmeijeri, jota vastapäätä oli 70-luvun alussa palanut Osuuskauppa. Meijeri toimi 1929–1973. Nykyinen omistaja on Kopteri -lehden perustaja, auto- ja moottoripyöräharrastaja Mala Malk.

Seuraavan metsän jälkeen Kaskistonjoen jälkeen alkaa Kaskiston kylä. Siitä ja myöhemmästä reitistä retkeläisille kertoi Manu Kärki.
——————————————–

”Mielenkiintoista kuultavaa”

Sauli Kaipainen
Kaija Parkolle on kurssin opettajana ollut mielenkiintoista kuulla, kuka on missäkin asunut, mikä on ollut kunkin talon kohtalo ja mitä tärkeää on tapahtunut.

– Se on hirvittävän jännittävää. Ei kukaan näille kulmakunnille mene muutoin käymään. Bussiretkillä se on mahdollista.

– Olin aivan ällikällä lyöty Terttilän ja Lautelan vanhasta kulttuurista ja tapahtumista. Katsoi muutosta ja myös rappeutumista. Se on sitä elämänmuodon muutosta. Monille se on rakas lapsuudenmaisema.

Parkoa koskettaa nähdä se iso työmäärä, joka kylillä on ennen tehty. Talojen hän sanoo olevan ”valtavan hienoja”.

– Olemme keskustelleet, mitä Somero sai, kun Somerniemi liittyi siihen. Vastaus on ollut: paljon metsiä, kirkkaita järviä, isoja taloja ja veronmaksajia. Heidät myös otettiin alusta alkaen hyvin mukaan Someron päätöksentekoon ja lautakuntiin.

– Somerniemellä on hyvin voimakas identiteetti. Olemme pohtineet, mistä se syntyy, onko se eri sorttinen kuin Somerolla.

Rauno Lahti toteaa olevansa syntyperäinen somerolainen, mutta monien kulmien olleen vieraita, vaikka ihmisiä onkin tuntenut niistä.

– Olisi hyvä, jos retkillä pysähdyttäisiin juttelemaan enemmän, mutta silloin siihen menisi koko päivä! Toivottavasti meille löytyy uusi vetäjä, kun Kaija on kertonut lopettavansa ryhmässä.