Liikenne Uudenmaan rajan tarkastuspisteillä hiljeni tiistaina – poliisi kirjoittanut nyt kolme sakkoa

0
Kuvassa Hämeenlinnan moottoritielle Hyvinkään kohdalle rakennetaan tarkastuspistettä viime viikolla. Kuva: Mauri Ratilainen / Turun Sanomat.

Tiistaiaamun liikenne Uudenmaan rajan tarkastuspisteillä on ollut maanantaita rauhallisempaa, kertoo poliisi.

Maanantaina Uudenmaan tarkistuspisteille saapuneiden ajoneuvojen kokonaismäärä oli 46 581. Maanteillä käännytettiin 211 autoa.

Junamatkustajia oli maanantaina 910, joista 10 poliisi joutui käännyttämään. Vuorokauden aikana kirjoitettiin yksi sakko valmiuslain rikkomisesta.

Tiistaina kello 00–09 välisenä aikana rajan tarkistuspisteille saapui 13 199 ajoneuvoa. Tästä raskasta liikennekalustoa oli 2 024. Käännytettyjä oli 23.

Junissa matkusti 132 henkilöä, joista takaisin jouduttiin käännyttämään neljä. Kello yhdeksään mennessä valmiuslain rikkomisesta on kirjoitettu kaksi sakkoa.

– Tiistaiaamun liikenne on sujunut huomattavasti rauhallisemmin ja mukavammin kuin maanantaina. Ruuhkat ovat olleet pieniä. Näyttää siltä, että kansalaiset ovat ottaneet annetut määräykset vakavasti. Ohjeita on pääsääntöisesti noudatettu, kiitos siitä. Jatketaan samaan malliin ja pelataan yhteiseen maaliin, kertoo operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala .

Uudenmaan liikkumisrajoitus tuli voimaan lauantaina 28.3.2020 kello 00.00. Poliisi valvoo liikkumisrajoitusta tarkistuspisteillä ja myös liikkuvasti. Puolustusvoimat on apuna operaatiossa.